perjantai 25. huhtikuuta 2014

Väärin kuultuja biisinsanoja

Onni, Even mies, hoilotti pitkän aikaa levyn mukana, että ”We are the TV!!!” XD Arvaako joku mikä pätkä oli kyseessä? Truth inside; ”World so deceiving”

Sauli, Naryanin ensimmäinen kosketinsoittaja kommentoi pilke silmäkulmassa biisiä “Tears have no name” tyyliin ”Voi lehmäparat.” Me oltiin ihan ”Että mitä?!?” Selitys oli: ”I know the pain of our mistakes” = ”I know the pain of Farmer’s steaks”. XD Ja lisäselvityksenä mainittakoon, että Saulihan siis tosiaan työskenteli tuohon aikaan Prisman hedelmä/vihannes-osaston vastaavana... 

No, entäs laulaja itse sitten? =D Siteeraan tässä biisiä ”Until the end”. Koska blogia saatta lukea joku herkkämielinenkin, lienee tarpeellista sensuroida se, miten fraasin ”pain is all I’ve got” ensimäiset kaksi sanaa voisi kuulla... ”Buddy doesn’t matter” ei ehkä myöskään aivan täysin sovi bändin arvoihin! But it doesn’t matter, vai mitä Ville? X)
                         


Ps. Huomasitteko että postaus oli valmiiksi naurettu? Joka mokan perässä on röhönauruhymiö. XD XD XD

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Aivan tavallinen ulkomaankeikka

Olemme sen verran Ylöjärveläinen orkesteri, että Tamperetta kauempana olevia keikkoja sanotaan aina ulkomaankeikoiksi. En muista kuka tavan on aloittanut, mutta epäilen Saulia, Naryanin ensimmäistä kosketinsoittajaa, jonka pipossa luki ”kasvata omat perunasi”.

2010 ja 2011 Naryan teki parikymmentä keikkaa vuodessa. Tahti oli sopiva ja kaikille mieleinen; suunnilleen joka toinen viikonloppu oltiin reissunpäällä.

Eräänä epäonnisena sunnuntaina mulla oli kuitenkin tavallista enemmän koulutöitä rästissä ja tulin ihmetelleeksi mihinkä se kaikki aika oikein menee. Joten tässä se nyt on, hyvät naiset ja herrat! Aivan tavallisen ulkomaankeikan aikataulu vuodelta 2011.

Keikkaa edeltävällä viikolla piti tietenkin soitella porukalla parit treenit, á n.5tuntia. Meidän treenis on Takamaan takana, eli ei ihan naapurissa Tampereen Nekalasta katsottuna. Sinne ei ajeta tunniksi.





         Normaali keikkapäivä (tai no, päivä ja päivä...):

· 11.00 Univelkainen sävellysopiskelija E.Vilpakka herää kiukkuisena herätyskelloon. Ohjelmassa normi aamutoimet leppoisaan tahtiin; suihku, ruokaa ja hiustenlaitto jo vähän iltaa ennakoiden.

· 12.30 omat soittokamat, mekot, meikit, piuhat yms. kasaan ja kassiin.

· 13.00 taiteilija R.Ketola kaartaa pihaan. Lähtö kaupungista henkilöautolla hakemaan keikkabussia ja muusikkojen poimiminen kyytiin.

· 14.00 kamat roudataan treenikseltä bussiin jota peruuttelen sydän kylmänä ahtaassa autotallin pihassa viinimarjapuskia väistellen. Onneksi on bändillinen innokkaita suunnanhuitojia!  =D

· 15.00 lämppäribändin kamat roudataan niitten treenikseltä bussiin

· 15.30-18.00 ajetaan sinne minne ollaan menossa

· 18.00 olisi pitänyt olla perillä

· 18.00-18.30 pyörimistä järeällä keikkabussilla esim Hesan keskustassa perjantairuuhkassa etsimässä baaria ja sitä ovea mille bussi mahtuu/ mistä on lyhin roudata. Viimeistään tämän jälkeen ollaan jokseenkin aina aikataulusta myöhässä.

· 19.00 kamat on roudattu lavalle tunnin myöhässä ja miksaaja säätää kädet hikoillen PA:n kimpussa

· 19.30 eka bändi soundchekkaa mutta tulee ongelmia. Kukaan ei ehdi syömään.

· 20.00 Toisen bändin soundchekin piti loppua, mutta eka bändi chekkaa edelleen.

· 20.30 Väki on jo baarissa ja kaikkia hävettää. Toka bändi pääsee vihdoin lavalle ja kokeilee vaan että kaikista vahvistimista kuuluu joku ääni. Loput hoidetaan ekojen biisien kustannuksella/ aikana. Koska illan pääesiintyjä chekkaa aina ekana, tää on valitettavan usein lämppärien kohtalo.

· Kaikki hajaantuu pieniin porukoihin etsimään ruokaa/rauhallista tilaa missä meikata/laittaa hiukset/vaihtaa vaatteet, kukin omien kiireidensä mukaan. Rauhallista tilaa ei tietenkään ole, mutta toivossa on hyvä elää. Mekko vaihtuu yleensä baarin vessassa. Jos bäkkäri ylipäätään on, siellä ei ole vessaa ja jos on, se on paha. Joskus on ollut niin onnekkaasti aikaa että oon ehtiny Hesalaisen kaverin kanssa kahville baarin naapuriin.

· 22.30 lämppärin piti aloittaa, mutta baari haluaa että odotetaan vielä, koska väki ei ole ryypännyt tarpeeksi voittoa kassaan.

· 23.10 lämppäri aloittaa

· 00.10 pääesiintyjä aloittaa

· 01.40 pääesiintyjä lopettaa ja kaikki tuntevat kuolevansa nestehukkaan. Minä yritän suunnistaa juomaan naistenvessan hanasta ja pojat tiskille, mutta sitten tuleekin encore.

· 02.00 Kaikki ovat läähättäneet itsensä lavalta alas ja hajoilevat kuka missäkin.

· 02.10 Suurin osa pojista dokaa mutta bändien aktiivisimmat kitaristit kantavat jo kamoja autoon aiheuttaen muille syyllisyyttä. Mä lähden vaihtamaan mekkoa roudausvaatteisiin.

· 02.50 Kamat on autossa, ryyppävät pojat ovat pakotettuina kantaneet pari pientä salkkua ja myyneet muka kiireisinä levyjä. Ne aktiiviset kitarasankarit alkavat juomaan. Baarissa siis yhdet pikaiset, ja

· 03.00 Bussin kokka kohti kotia. Minä ajan. Takapenkki humaltuu pussikaljasta. Vieressäni istuu bändiin kuuluva oppisopimusroudari joka ei jaksa juoda, koska harrastaa kukkaisfilosofisempia keinoja. Hän kertoo paluumatkalla uuden luvun elämäntarinastaan.

· 03.10 Takapenkillä on viisi erilaista mielipidettä siitä, missäpäin on Mannerheiminkatu. Minulla ei ole yhtäkään, joten jumitamme keskelle risteystä. Maija lipuu hitaasti viereen, ja tiedustelee, että mikäs meillä on tilanne. Kuin taikaiskusta takapenkki hiljenee kolmeksikymmeneksi sekunniksi, ja saan kysellä rauhassa reittiohjeita. Pahaksi onneksi Mansku olisi näkynyt oikealla...

· 03.30-05.30 ainakin kaksi kusitaukoa metsänlaidalla ja yksi 24h huoltiskalla

· 5.30 kännisimpien muusikkojen tiputtelu kotiovilleen. Ajaminen kävelykykyisten kanssa treenikselle ja auton purku.

· 6.30 kokka kohti kaupunkia.

· 07.10 ajan bussilla Tammelan torin ohi ja näen kuinka mummot nauttivat kesäaamun kahvistaan ja vastapaistetuista letuista. Tiputan roudauksessa mukana olleet kotiin.

· 07.30 olen itse kotona ja parkkeeraan bussin omaan pihaan. Se on monesti siinä vaiheessa jo aika vaikeaa.

· 08.00 olen käynyt suihkussa ja nukahdan puolisoni viereen.

· 13.30 herään kiukkuisena herätyskelloon.

· 14.30 olen sen lämppäribändin treeniksellä taiteilija R.Ketolan kanssa ja he purkavat kamansa. Tai no, paikalle vaivautunut kaksi viidesosaa heidän bändistään purki heidän kamansa. ;) He eivät mahtuneet bussiin, joten olivat yöllä henkilöautolla jossain ihan muualla siihen aikaan kun olisi voinut purkaa.

· 15.30 Vuokrabussi ajetaan palautukseen.

· 16.30 taiteilija R.Ketola pudottaa mut henkilöautolla kotiin, vihdoin.

· Loppuilta kuluu harkitessa, pitäiskö ottaa päiväunet niin että jaksais tehdä jotain vai saako sitten unta yöllä. Kompromissiratkaisuna jäljellä olevat tunnit koomataan puolison kainalossa leffoja katsellen. Sinne se pari päivää sitten katosikin. Ihan jees.

Naryan

Naryan on melankolista,  melodista ja ehkä hieman taiteellistakin rokkia soittava suomalainen yhtye. Olemme keikkailleet aktiivisesti vuodesta 2009. Esikoislevymme julkaisimme toukokuussa 2013. Nämä ja paljon muuta mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa löydät kotisivuiltamme, www.naryanband.com. Tämä blogi sen sijaan, tämä on omistettu turhuuksille! Tervetuloa kurkistamaan verhon taakse, bäkkäreiden tussilla koristeltuun maailmaan. =)

Blogia kirjoittaa Naryanin basisti, Eve, aina silloin kun lapsenhoidolta ennättää. Mukaan saattaa eksyä myös vähemmän rock-uskottavia sävyjä. ;) Vaikka kirjoitankin pääasiassa bändistämme, varoitan tässä vaiheessa, että mahdolliset sarkastiset kommenttini ovat aivan ikiomiani, eivätkä välttämättä edusta bändimme rakkaudella vaalimaa pikimustaa linjaa. Toisaalta, olenhan tunnetusti tyyni kuin meri talvella, joten kitarasankarit voivat rauhassa kuivata hikikarpalot pipojensa alta. Tässä blogissa pikimustaa on vain huumori.