sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ensilumi!




Minä, Lauri ja Nona käytiin Digital Berryhill-studiolla äänittelemässä viulut ja bassot biisiin nimeltä "Until We Meet Again". Studiopäivä oli hauska, niinkuin studiopäivät tapaavat olla.

Kuvassa on ensilumi - se satoi perjantaina 27.10. ja lauantaina siitä oli vielä tämän verran jäljellä! Kuva on studion takapihalta - monitoimimies Mikko, äänittäjämme, nappasi sen. Normaalisti ei tulisi mieleenkään kuvata kännykkäkämeralla, millaisessa säässä elämme ja äänittelemme, mutta kun tiesin, että teitä lukijoita on Irlannissa asti, ajattelin että saattaisitte ilahtua! Suomalaisuudessa omat erityispiirteensä. Niitä ei tule aina ajatelleeksi, kun asuu täällä! Suomalainen syksy on ankea, joten lumentulo yleensä vähän parantaa kaikkien mielialaa. Mitä ihmettä - Laurikin hymyilee! ;)

Perjantaina oli vielä kauniinpaa kun lunta oli puissakin. Taustalla näkyy koivuja - katson melkein mistä tahansa elämäni ikkunasta ulos, niin siellä näkyy koivuja, mäntyjä ja kuusia... Studiomme sijaitsee suomalaisittain "tiiviisti" rakennetulla, uudehkolla omakotitaloalueella lähellä Tamperetta, Suomen toiseksi suurinta kaupunkialuetta. Silti metsä näkyy ikkunasta! Alueen nimikin on "Metsäkylä". Olemme Ylöjärvellä, Tampereen naapurikunnassa. Naryanin treeniskin sijaitsee Ylöjärvellä. Tampereelta katsottuna se on "Takamaa"-nimisen alueen takana. ;) Kun käännytään meidän treenikselle, tien viitassa lukee "Mutala". Tervetuloa maalle! =D


Vielä yksi asia: Nona on painanut koko viikon jakkupuvussa tekemässä vaativaa konsultin työtä. Viikonlopun kunniaksi hän on menossa kuntosalille! Suomessa, kun olet vapaalla, voit pukeutua ninkuin haluat. Äänittäjäkin oli verkkareissa - kauan eläköön kiireetön viikonloppu! =)

Onko teilläpäin jo lunta? Mitä pidät talvesta? Kerro kommenttikentässä!

///

THE FIRST SNOW!

Me, Lauri and Nona went to record violins and basses to the song called ‘Until We meet Again’ at the Digital Berryhill Studios. It was a fun day as the days in the studio tend to be.

In this photo it’s the first snow- it came down on Friday 27.10 and on Saturday there was still this much left! Photo is from the back garden of the studio and our jack-of-all-trades man took it. Normally it wouldn’t even cross my mind to take photos of the weather we are living and recording in with a mobile phone camera, but since I know about you all readers in Ireland, I thought you might be quite happy seeing this! There are some very special features about Finnishness but one doesn’t tend to think of those if you live here. Autumn in Finland is quite grim so once the snow comes it cheers people up. Even Lauri is smiling… You what?!

On Friday it was even prettier when the snow was in the trees as well. You can see birch trees here, but pretty much whichever window I look out I can see birches, Scots pines and Christmas trees!
Our studio is in a Finnish way very tightly built, newish housing estate near Tampere, which is the second biggest city in Finland. You can still see nature and forest from the window here in Ylojarvi, next to Tampere! Even the area is called (literally translated) ‘village in the forest’. That’s where our bands training place is. Looking from Tampere it is behind the area called ‘Backlands’! ;D
When you turn from the road to head to our training quarters, it says ‘Quagmire’. Welcome to the countryside!

One more thing : Nona has been in a suit working hard as a consultant this week. For celebration of the weekend she's heading to the gym! In Finland you can dress as you please on your day off. Even our sound desk guy in the studio was in his track suit bottoms- long live the relaxed weekend! recorder in the studio was also in his track suit bottoms- long live the relaxed weekend!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Terkkuja uuden kokoonpanon ensimmäisestä studiosta!

Tai studion laidalta. En tiedä kumpi on pahempaa - olla siellä itse vai jännittää toisella paikkakunnalla ja ihan muissa puuhissa, kun bändikaverit on vetämässä. Tommi & Tommi ovat kiskaisseet uudet hengentuotteensa narulle sillävälin kun olen itse mutustanut puolison synttärikakkua anoppilassa. Ihana oli synttäriviikonloppukin, mutta en voi väittää että olisi ollut helppo keskittyä vain ja ainoastaan paikalla oleviin ihmisiin!

Itselläni oli eka kertaa ikinä myös pianostudio. (Noh, ok, Ungettablessa saattaa olla muutama munkin soittama kilahdus...)  En ole jättämässä basisitin tonttia, mutta jonkun tämäkin pitää hoitaa. Basistin amatööriylpeyteni antaa nippanappa sen verran periksi että voin myöntää: oli tosi hienoa soittaa siskon täyspitkää Casiota. Itselleni täypitkä Korg rupeais olemaan "se oikea". Ehkä ensi elämässä!



///

Greetings from the first studio session with our new crew!

Or from the studio in spirit. I don’t know which is worse - to be in the studio myself or be nervously excited somewhere else doing something completely different while others are rocking it on. Tommi&Tommi have put their souls on a plate, while I was munching birthday cake away at my in-laws. This weekend was great! Still I can’t say I could completely focus on the people there!

I also had my first ever piano recordings (well, ok, ‘Ungettable’ might have some piano keys played by me…). I’m not leaving the bass, but someone has to do the piano too. My pride as a bass player just about stretches to the point, where I can say: it was great to play my sisters full length Casio. For me, a full length Korg is starting to be “the one”. Maybe in next life!

torstai 19. lokakuuta 2017

Joskus kaikki on vaan aivan helvetin kipeää.

Ja tänään on yksi niistä päivistä.

Eugene kysyi somessa varmaan vitsillä, että tekeekö Naryan koskaan iloisia lauluja. Emme tietenkään tee, obviously.

Jos sisimmässä sattuu olemaan jäävuoren kokoinen monttu, pala rakkautta jäänyt puuttumaan, musta aukko joka imee kaiken positiivisen kommentoinnin ja ihmisten lämpimät huomionosoitukset... ja jos sitten sattuu vielä olemaan aikuinen, töissäkäyvä ja vanhempi, niin että joka suuntaan pitäisi olla fiksu, filmaattinen ja kunnollinen, niin totta helvetissä ihminen tarvitsee järjissä pysymiseen yhden bändin, joka soittaa vain surullista musiikkia.

Ps. Työskentelen nykyisin seurakunnassa, enkä paljoa kiroile, mutta tämän pistän surutta agressiivisen alter-egoni piikkiin. ;)

///

Sometimes everything is just so f*cking painful!

And today is one of those days…

Eugene asked in social media (probably as a joke), does Naryan ever do happy, positive songs. Of course we don’t, obviously.

If you’ve got a hole in your heart the size of an iceberg,  a black hole that sucks all the positive comments and endearing gestures from people…  and if you are a working parent, an adult needing to be smart, photogenic and “proper” from all angles, then, f*cking h*ll, you need one band playing only sad music just to stay sane!

P.S. I work in a church parish nowadays and don’t use swear words much, but I will put this on my aggressive alter-ego 😉.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Suuria uutisia!

Pienellä bändillämme on teille suuria uutisia - enkä nyt tarkoita lapsia! Niitä on bändiläisten perheisiin syntynyt useampikin sitten viime blogihehkutusten. Tarkoitan jotain oikeasti musiikkiin liittyvää ja pienen bändin kannalta imartelevaa, käänteentekevää ja upeaa.

PROGRESSIVE GEARS

Nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen Naryanilla on viimeinkin levy-yhtiö - ja vielä irlantilainen sellainen! Mikä voisi olla parempi maa! Eugene Rogers, mies yhtiön takana vaikuttaa olevan huipputyyppi ja aito musadiggari.

Naryan ei ole koskaan ikinä lähettänyt yhtäkän demoa levy-yhtiöille. Se, että Eugene ylipäätään pongasi meidät tuntuu pieneltä ihmeeltä. Bändistämme on viimeisen kuukauden aikana ollut varmaan yhtä paljon jakoja somessa kuin koko kahdeksanvuotisen soittohistoriani aikana yhteensä. 

Emme ole yksin. <3

///

Great news!

Our small band has big news! And I don’t mean children now! There’s been plenty of kids amongst the band members since the last exciting blog post. This time I actually mean something to do with music that is great, flattering and something to change the course of our band.

PROGRESSIVE GEARS

Now after all these years Naryan finally has a record label- an Irish one! What country could be better than Ireland! Eugene Rogers is the guy behind the label and he’s a real genuine music lover.

Naryan has never sent a single demo to any record labels. The fact that Eugene even found us seems like a small miracle. Just last month our band has had more shares in social media than the whole previous eight years I’ve been in the band put together.

We’re not alone ❤