Ensilumi!

Minä, Lauri ja Nona käytiin Digital Berryhill-studiolla äänittelemässä viulut ja bassot biisiin nimeltä "Until We Meet Again". Studiopäivä oli hauska, niinkuin studiopäivät tapaavat olla.

Kuvassa on ensilumi - se satoi perjantaina 27.10. ja lauantaina siitä oli vielä tämän verran jäljellä! Kuva on studion takapihalta - monitoimimies Mikko, äänittäjämme, nappasi sen. Normaalisti ei tulisi mieleenkään kuvata kännykkäkämeralla, millaisessa säässä elämme ja äänittelemme, mutta kun tiesin, että teitä lukijoita on Irlannissa asti, ajattelin että saattaisitte ilahtua! Suomalaisuudessa omat erityispiirteensä. Niitä ei tule aina ajatelleeksi, kun asuu täällä! Suomalainen syksy on ankea, joten lumentulo yleensä vähän parantaa kaikkien mielialaa. Mitä ihmettä - Laurikin hymyilee! ;)

Perjantaina oli vielä kauniinpaa kun lunta oli puissakin. Taustalla näkyy koivuja - katson melkein mistä tahansa elämäni ikkunasta ulos, niin siellä näkyy koivuja, mäntyjä ja kuusia... Studiomme sijaitsee suomalaisittain "tiiviisti" rakennetulla, uudehkolla omakotitaloalueella lähellä Tamperetta, Suomen toiseksi suurinta kaupunkialuetta. Silti metsä näkyy ikkunasta! Alueen nimikin on "Metsäkylä". Olemme Ylöjärvellä, Tampereen naapurikunnassa. Naryanin treeniskin sijaitsee Ylöjärvellä. Tampereelta katsottuna se on "Takamaa"-nimisen alueen takana. ;) Kun käännytään meidän treenikselle, tien viitassa lukee "Mutala". Tervetuloa maalle! =D

Vielä yksi asia: Nona on painanut koko viikon jakkupuvussa tekemässä vaativaa konsultin työtä. Viikonlopun kunniaksi hän on menossa kuntosalille! Suomessa, kun olet vapaalla, voit pukeutua ninkuin haluat. Äänittäjäkin oli verkkareissa - kauan eläköön kiireetön viikonloppu! =)

Onko teilläpäin jo lunta? Mitä pidät talvesta? Kerro kommenttikentässä!

///

THE FIRST SNOW!

Me, Lauri and Nona went to record violins and basses to the song called ‘Until We meet Again’ at the Digital Berryhill Studios. It was a fun day as the days in the studio tend to be.

In this photo it’s the first snow- it came down on Friday 27.10 and on Saturday there was still this much left! Photo is from the back garden of the studio and our jack-of-all-trades man took it. Normally it wouldn’t even cross my mind to take photos of the weather we are living and recording in with a mobile phone camera, but since I know about you all readers in Ireland, I thought you might be quite happy seeing this! There are some very special features about Finnishness but one doesn’t tend to think of those if you live here. Autumn in Finland is quite grim so once the snow comes it cheers people up. Even Lauri is smiling… You what?!

On Friday it was even prettier when the snow was in the trees as well. You can see birch trees here, but pretty much whichever window I look out I can see birches, Scots pines and Christmas trees!
Our studio is in a Finnish way very tightly built, newish housing estate near Tampere, which is the second biggest city in Finland. You can still see nature and forest from the window here in Ylojarvi, next to Tampere! Even the area is called (literally translated) ‘village in the forest’. That’s where our bands training place is. Looking from Tampere it is behind the area called ‘Backlands’! ;D
When you turn from the road to head to our training quarters, it says ‘Quagmire’. Welcome to the countryside!

One more thing : Nona has been in a suit working hard as a consultant this week. For celebration of the weekend she's heading to the gym! In Finland you can dress as you please on your day off. Even our sound desk guy in the studio was in his track suit bottoms- long live the relaxed weekend! recorder in the studio was also in his track suit bottoms- long live the relaxed weekend!

Terkkuja uuden kokoonpanon ensimmäisestä studiosta!

Tai studion laidalta. En tiedä kumpi on pahempaa - olla siellä itse vai jännittää toisella paikkakunnalla ja ihan muissa puuhissa, kun bändikaverit on vetämässä. Tommi & Tommi ovat kiskaisseet uudet hengentuotteensa narulle sillävälin kun olen itse mutustanut puolison synttärikakkua anoppilassa. Ihana oli synttäriviikonloppukin, mutta en voi väittää että olisi ollut helppo keskittyä vain ja ainoastaan paikalla oleviin ihmisiin!

Itselläni oli eka kertaa ikinä myös pianostudio. (Noh, ok, Ungettablessa saattaa olla muutama munkin soittama kilahdus...)  En ole jättämässä basisitin tonttia, mutta jonkun tämäkin pitää hoitaa. Basistin amatööriylpeyteni antaa nippanappa sen verran periksi että voin myöntää: oli tosi hienoa soittaa siskon täyspitkää Casiota. Itselleni täypitkä Korg rupeais olemaan "se oikea". Ehkä ensi elämässä!

///

Greetings from the first studio session with our new crew!

Or from the studio in spirit. I don’t know which is worse - to be in the studio myself or be nervously excited somewhere else doing something completely different while others are rocking it on. Tommi&Tommi have put their souls on a plate, while I was munching birthday cake away at my in-laws. This weekend was great! Still I can’t say I could completely focus on the people there!

I also had my first ever piano recordings (well, ok, ‘Ungettable’ might have some piano keys played by me…). I’m not leaving the bass, but someone has to do the piano too. My pride as a bass player just about stretches to the point, where I can say: it was great to play my sisters full length Casio. For me, a full length Korg is starting to be “the one”. Maybe in next life!

Joskus kaikki on vaan aivan helvetin kipeää.

Ja tänään on yksi niistä päivistä.

Eugene kysyi somessa varmaan vitsillä, että tekeekö Naryan koskaan iloisia lauluja. Emme tietenkään tee, obviously.

Jos sisimmässä sattuu olemaan jäävuoren kokoinen monttu, pala rakkautta jäänyt puuttumaan, musta aukko joka imee kaiken positiivisen kommentoinnin ja ihmisten lämpimät huomionosoitukset... ja jos sitten sattuu vielä olemaan aikuinen, töissäkäyvä ja vanhempi, niin että joka suuntaan pitäisi olla fiksu, filmaattinen ja kunnollinen, niin totta helvetissä ihminen tarvitsee järjissä pysymiseen yhden bändin, joka soittaa vain surullista musiikkia.

Ps. Työskentelen nykyisin seurakunnassa, enkä paljoa kiroile, mutta tämän pistän surutta agressiivisen alter-egoni piikkiin. ;)

///

Sometimes everything is just so f*cking painful!

And today is one of those days…

Eugene asked in social media (probably as a joke), does Naryan ever do happy, positive songs. Of course we don’t, obviously.

If you’ve got a hole in your heart the size of an iceberg,  a black hole that sucks all the positive comments and endearing gestures from people…  and if you are a working parent, an adult needing to be smart, photogenic and “proper” from all angles, then, f*cking h*ll, you need one band playing only sad music just to stay sane!

P.S. I work in a church parish nowadays and don’t use swear words much, but I will put this on my aggressive alter-ego 😉.

Suuria uutisia!

Pienellä bändillämme on teille suuria uutisia - enkä nyt tarkoita lapsia! Niitä on bändiläisten perheisiin syntynyt useampikin sitten viime blogihehkutusten. Tarkoitan jotain oikeasti musiikkiin liittyvää ja pienen bändin kannalta imartelevaa, käänteentekevää ja upeaa.

PROGRESSIVE GEARS

Nyt, kaikkien näiden vuosien jälkeen Naryanilla on viimeinkin levy-yhtiö - ja vielä irlantilainen sellainen! Mikä voisi olla parempi maa! Eugene Rogers, mies yhtiön takana vaikuttaa olevan huipputyyppi ja aito musadiggari.

Naryan ei ole koskaan ikinä lähettänyt yhtäkän demoa levy-yhtiöille. Se, että Eugene ylipäätään pongasi meidät tuntuu pieneltä ihmeeltä. Bändistämme on viimeisen kuukauden aikana ollut varmaan yhtä paljon jakoja somessa kuin koko kahdeksanvuotisen soittohistoriani aikana yhteensä. 

Emme ole yksin. <3

///

Great news!

Our small band has big news! And I don’t mean children now! There’s been plenty of kids amongst the band members since the last exciting blog post. This time I actually mean something to do with music that is great, flattering and something to change the course of our band.

PROGRESSIVE GEARS

Now after all these years Naryan finally has a record label- an Irish one! What country could be better than Ireland! Eugene Rogers is the guy behind the label and he’s a real genuine music lover.

Naryan has never sent a single demo to any record labels. The fact that Eugene even found us seems like a small miracle. Just last month our band has had more shares in social media than the whole previous eight years I’ve been in the band put together.

We’re not alone ❤

Promokuvat uudella kokoonpanolla

Hyvä meno - mutta olkoon!

Meillä on aivan tässä lähipäivinä ilo ja kunnia esitellä bändin uudistunutta kokoonpanoa molempien Tommien kera. Sunnuntaina käytiin napsimassa hieman promokuvia! Hyvin nopeasti kävi selväksi, kuka meistä on "se kuvauksellinen" joka on harrastanut aiemmin teatteria...

Naryania kävi kuvaamassa Jari - lämmin kiitos pitkästä pinnasta ja ripeistä otteista! Kuvat käsittelee jälleen Lauri. Lauri paljasti, että on jo alkanut suunnittelemaan kolmannen levyn kansitaidetta - eikä hetkeäkään liian aikaisin! =D Yhtäkään biisiä kolmannelle levylle ei ole vielä äänitetty.

Kuka tunnistaa missä oltiin?

Bändi on ennenkin ottanut kuvia pyhissä paikoissa ja hautausmaiden läheisyydessä. Jostain ihmeen syystä se ei ole menoa latistanut! Lauri päätti tällä kertaa huolehtia keski-ikää hipovista bändikavereistaan esittämällä facebookissa etukäteen toiveen: kukaan ei sitten puhu, naura, eikä heitä yhtäkään vitsiä silloin kun meitä kuvataan! Laurin tuntien lause oli tietekin paketoitu niin kohteliaaseen kääryleeseen, että sitä on hankalaa normaalin ihmisen toistaa. On varmaan rasittavaa poistaa satoja ja taas satoja kuvia, missä joku tekee toiselle sarvia, yksi kaivaa nenäänsä ja kolmas irvistelee ja neljännen pokka pettää. Yhtäkaikki, otimme neuvosta vaarin ja olimme vakavia ja eleettömiä koko ajan. Hymy pyllyyn! 

Kuvakooste Naryanin "männävuosista"

Ollaan sovittu kuvaussessio uusien tyyppien kanssa syyskuun puolivälin kieppeille. Sitä odotellessa on kiva vähän fiilistellä vahoilla kuvilla. Videolla välkkyy aika monia promokuvia ja monia kokoonpanoja vuosien varrelta. Lauri on perustajajäsen, mä ja Raino ollaan viimeiset jäljellä siitä kokoonpanosta, mikä heitti Naryanin ekan baarikeikan Tampereen Amadeuksessa marraskuussa 2009.

Oikeasti aivan kaikki meidän kuvat ei ole mustavalkoisia. Jotain mustavalkoisuuden määrästä kertoo kuitenkin se, että olin todella yllättyny kun mun tukan uusi sininen väri näkyi Black Letters - videolla. =D Tällä hetkellä päässä on violetti, saapa nähdä missä väreissä seuraavat promokuvat napsitaan.

///

Photos from  Naryans “olden days”

We’ve agreed a photoshoot with the new guys for mid September. While waiting for it, it’s great to go back to some old photos. There you can spot lots of promo photos and changes in the group over the years. Lauri is the founding member of the band. Me and Raino are the only ones left from the original set up that took Naryan to their first gig at the Amadeus bar in Tampere in November 2009.

Seriously, all our photos are not black and white. Although it says something of the amount of them that my blue hair colour was shown in the Black Letters-video and I was so surprised! =D At this moment it’s more purple. Let’s see which colour is in the next promo photo shoot.

Kipeän keveää

Tommi & Tommi

Meillä on kaksi uutta jäsentä bändissä: Laulaja-Tommi ja Rumpali-Tommi. Ei olla vielä keksitty osuvampia lempinimiä joten jos kuninkaallisia nimiä tulee mieleen, laittakaa kommenttikenttään! =D Uusien nimien keksiminen aikuisille miehille on tietty haastavaa puuhaa. Lempinimen pitäisi porautua kertalaakista koko Nararaattorin aivokuoren alle ja jäädä sinne lähtemättömästi. Kamalaahan tästä tekee se, että taiteilijoilla itsellään on veto-oikeus - eli saattaa käydä niin että juuri kun allekirjoittanut on keksinyt täydellisen nimen ja fiksoitunut siihen, jompi kumpi bändin uusista ukoista tuumaa, ettei nimi kuvaa hänen taiteellsita sieluaan mitenkään. "Hippi ja Pohjalainen" on ehkä vähän liian suoraan Pekka & Pätkä - kuvastoa.

Uusien soittajien saaminen on aina sekä onnellista että haikeaa. Elämä menee eteenpäin, tulee vähän vanha olo kun muistelee alkuaikoja ja omaa sen aikaista elämäntilannetta.
Olemme saaneet mukaan persoonallisia huipputyyppejä, joilla on paljon annettavaa. Vielä ikinä en ole ollut näin kovan laulajan kanssa samassa bändissä - ja olen ollut monissa bändeissä, eri genreissä. Rumpalimme vetää komeita stemmoja, soittaa melkein mitä vaan ja säveltää diippiä progea.

Mitä Villelle sitten tapahtui? Ville kävi tsekkailemassa bändin ekan keikan uuden laulajan kanssa huhtikuussa 2017 Dog's Homessa Tampereella. Siinä kuulumisia vaihtaessa tuli jotenkin sellainen helpottunut fiilis: kaikille on parempi näin. Näin tämän pitikin mennä.

//

PAINFULLY RELAXED

We’ve got two new members in the band: Singer-Tommi and Drummer-Tommi. We haven’t figured out any better nicknames for them, so if you think of some majestic names for them, please share them in the comments =)! Figuring out new nicknames for adult men is obviously a challenging job. The name should get into the cerebral cortex of the Naryator brain immediately and permanently.

The fact that the artist has a right to veto, makes this quite difficult. That means when the person writing this blog has found a perfect name for them and fixated on it, one of the new lads comes back saying the name doesn’t say anything about his artistic soul. “A hippie and an Ostrobothnian” might be a little bit too much of a Laurel&Hardy.

It’s always happy and sad to get new members in the band. Life goes on. One feels a bit old when thinking of the beginning of the band and what the situation was then. We have had amazing members with great characters who have had lots to give. I haven’t yet been in a band with such a strong singer, and I have been in several bands within different genres. Our new drummer blasts out great beats and plays pretty much everything as well as composes heavy prog.

So whatever happened to Ville? He checked out the band’s first show with the new singer in April 2017 in Dog’s Home, Tampere. While chatting and catching up the feeling of relief descended: this was better for everyone. This is how it was supposed to go.

Naryan - Black Letters

Tässä on mielestäni bändin onnistunein musiikkivideo. Kitaristimme Lauri Kovero on pääosin vastuussa sekä käsiksestä, ohjauksesta, kuvauksesta että leikkauksesta. On se vaan hienoa kun bändissä on myös visuaalinen taiteilija!

Sellossa feattaa jälleen kerran Emma Mäntylä. Kiitos Emma!




///

Naryan-Black Letters

I think this is the best music video we’ve ever done. Our guitarist Lauri Kovero is mostly responsible for the script, directing, filming and editing. It’s great to have a visual artist in our band too!

Featuring on the cello is Emma Mäntylä again! Thanks Emma!

Levy on vihdoin ulkona! =)

Ja kaikilla hyvä fiilis. =)

Osa on levyn teon jäljiltä vielä aivan kanttuvei, mutta osa on jo vähän ehtinyt iloitsemaankin uudesta albumista. Yhtäkaikki, olemme enemmän kuin ylpeitä voidessamme esitellä teille Naryanin toisen täyspitkän levyn Black Letters.

En tiedä teistä, mutta me olemme jo odottaneet tätä levyä kuin kuuta nousevaa. Edellistä bändin nimeä kantavaa pitkäsoittoa Raino ja Lauri hakivat yötä myöten henkilöautolla jostakin suomenniemen etelärannikolta että se ehti julkkareihin myyntipöydälle ajoissa! Tätä levyä olemme saaneet jo pari viikkoa pyöritellä hyppysissämme kuin hehkuvaa kekälettä. Into päästä jakamaan levyä eteenpäin on kova- ja nyt sitä vihdoin saa rummuttaa!

Raino ehti kommentoimaan ensimmäisenä omia fiiliksiään:

Toinen täyspitkä on valmis. Miltä nyt tuntuu?

- Ensimmäinen ajatus on, että "vihdoin". Aikataulut on venyneet ja vähän yllättäviäkin mutkia on ollut matkassa, mutta lopputulos on hyvä. Eli ihan hyvältähän se tietysti tuntuu. 

Oletko tyytyväinen lopputulokseen? 

- Ehdottomasti.

Olet Laurin lisäksi ollut bändin jäsenistä tiiviimmin mukana levynteon eri vaiheissa. Millainen sinun roolisi on ollut tämän levyn tekemisessä? 

- Mun rooli on vaihdellut. Joihinkin biiseihin oon vain soittanut vähän kitaraa ja joissain ollut aika paljonkin vaikuttamassa lopputulokseen. Laurillehan on jäänyt suurin vastuu levyn visiosta ja sen toteuttamisesta. Minä oon sitten auttanut tämän tavoittamisessa ja ollut sellaisena kakkostarkastajana. Jos Lauri on esim. miettinyt jotain vaihtoehtoja tai ollut epävarma jostakin, niin me ollaan sitten yhdessä mietitty paras ratkaisu. Mulle sitten taas on jäänyt noi käytännön hommat painatuksen, jakelun ym. suhteen. 

Paljonko työtunteja on kertynyt? 

- Ei parane laskea. Paljon ja vähän päälle. Osa työstä on ihan tekemistä, mutta osa on sellaista, että ajatukset kypsyy päivän mittaan muuta tehdessä. Tavallaan levyn teko on kulkenut kuitenkin mukana koko ajan takaraivossa. 

Millaista palautetta olette saaneet muilta bändiläisiltä? 

- Tjaa... Onkohan jotain palautetta tullut..? Ihan hyvää kai. 

(Tässä kohtaa voisin toimittajan huomiona sanoa, että koko bändi antaa raikuvat aplodit Rainon ja Laurin ihan käsittämättömästä työpanoksesta! Isoa ja hienoa, työtunteja säästelemättä, bravo!)

Mitä toivot tapahtuvan seuraavaksi?

-Lisää keikkoja, lisää tunnettuutta, lisää kontakteja ja lisää lisää.

Kiitos Raino! Toivottavasti saamme samantyyppisen haastattelun viimeistään sitten emma-gaalan ja maailmankiertueen jälkimainingeissa. ;)

Uusi levy kannattaa ehdottomasti tilata nimenomaan painotuotteena, koska kannet on aivan älyttömän upeat. Levyä myydään mm. levykauppa äxässä, Inverse Recordsin verkkokaupassa ja tietenkin meidän levynjulkkarikeikalla 12.2.2016 Tampereen Jack the Roosterissa! Toivottavasti nähdään kaikki siellä.

Jännän äärellä

Nyt olisi aihetta käsien vapinaan, jos olisi sellaiseen taipuvainen. Ehkä olen kuitenkin enemmän intoilevaa ja hypettävää sorttia! Se levy tulee ny!!!

Pitkään odotettu ja rakkaudella viimeistelty toinen levy on vihdoinkin painokunnossa. Miksaus on saanut taianomaisen loppusilauksen Laurin ja Mikon yhteistyöllä ja masteriraidat tulevat meille bändiläisille kuultavaksi tänään torstaina 16.12.2015. Olen aivan innoissani! Taisinkin kertoa aiemmissa postauksissani, että työskentelytapamme ei ole kovinkaan tehokas, mutta sitäkin huolellisempi. Sitä suuremmalla syyllä tämä levy tuntuu kuin aarteelta.

Olen sitä mieltä, että tämä on Naryanin tähän astisista paras äänite.

Alkuvuodesta pöhähtää. Kotisivut ja facebook pitävät teidät reaaliaikaisimmin ajan tasalla!

Haaveilua toisesta studioalbumista

Aika monet kotimaiset bändit ovat "lyöneet läpi" juuri toisella studioalbumillaan. Meidän kohdallamme tähän saattaisi olla musiikillisesti mahdollisuuksia, jopa englanniksi, mutta emme ole vielä koskaan tarjonneet bändiämme millekkään levy-yhtiölle. Jos olen ihan rehellinen, en oiken muista onko bändiä tarjottu edes keikkamyyjille.

 

Olemme sen verran epärealistisia huimapäitä, että maailmanvalloitus kuuluu suunnitelmiin. Mistähän sen vaan aloittaisi? Ehkäpä meidän kaltaisellemme pikkuhiljaa etenevälle ja hiljaiselle orkesterille on  helpompaa tehdä kaikki päätökset omalla porukalla. Ei tarvitse pelätä, että yhtäkkiä joku ulkopuolinen tuottaja pistää kapuloita rattaisiin, kun samoja rumpuja muokataan vasta kahdeksatta kertaa. Tällä kertaa olemme ilmiselvästi oppineet jotain viime levystä; Nonan yötöiksi mennyt viime sessio näyttäisi poikivan vain pieniä korjauksia yhteen biisiin! =) Hyvä me.

Jotenkin meidän toimintatapaamme kuuluu jahkailu, mutustelu ja fiilistely. Emme ole sellainen bändi joka vain tuottaa mielettömän määrän materiaalia ja valitsee parhaat päältä. Me muokkaamme lähes mitä tahansa materiaalia, kunnes se on niin hyvä kuin mahdollista. Sen jälkeen aletaan miettiä onko se riittävän hyvä vaikkapa levylle - tai edes biisiksi.

Noh, Raino lienee positiivinen poikkeus sääntöön, hänellä on toiminnan miehen ote. Se onkin hyvä, sillä käytännössä Raino pyörittää koko bändin taloutta ja keikkajärjestämistä. Toisaalta, kyllä Rainostakin löytyy se pieni (tai no, vähintäänkin keskikokoinen) kyltymätön jammailumonsteri, joka riffin keksittyään on valmis kokeilemaan sitä tuhat kertaa vaikka mitenkä päin ja eri tavoilla. Ehkä se pieni ero piileekin siinä, että Raino on yleensä tapansa valinnut jo ennen kuin mennään studioon. Hieman samalla tyylillä taitaa tonttinsa hoitaa "uusi" rumpalimme Klas. Hän tosin hoitaa hommansa kotistudiossaan, joten mistäs me muut tiedämme perfektionismin määrää tai pahanlaatuisuutta: niin että oliko se Mikon studiolle lähetetty täydellisyyttä hipova otto kolmas vai kolmaskymmenes, ja montako niitä eri versioita jäi tiedostojen hämärään. Jaa-a, uskaltaisikohan sitä kysyä joskus, ihan uteliaisuuttaan? =)

No, tehdään tähän tällainen taiteellinen kuikero.

Bändimme muut jäsenet ovat hiljaisesti hyväksyneet, että monen instrumentin kohdalla "nauhoitetaan kaikki versiot ja katotaan sit mikä on paras." Tästä tavasta on pyritty pois treeniksellä äänitettävien esituotantojen avulla, mutta no, vielä on matkaa siihen, että kaikki kajautetaan kerralla purkkiin.

Miten hiivatissa ne sanat meni?

Villellä on ehkä lyhin matka tähän "kerralla purkkiin"-meininkiin. =) Sanoitusten suhteen muulla bändillä on yleensä hyvin vähän kommentoitavaa, joten taiteilijanvapauksia piisaa. Onneksi piisaa myös sitä taiteellista kykyä, joten lopputulos on yleensä vähintäänkin lennokas.

Äänitämme siis toista täyspitkää studioalbumiamme muutama biisi kerrallaan, kunnes levy on kasassa. Edellistä levyähän tehtiin tällä tyylillä useita vuosia! =D Tällä kertaa tavoitteenamme on saada kiekko ulos teidän iloksenne vielä 2015. Pitäkää peukkuja! Niin taidan itsekin tehdä. ;)

Studiossa, kivasti

Kerran yks koulukaveri tokaisi mulle, että "sä oot kans aina studiossa." Aloin oikein ajatella asiaa, ja toden totta: jostain kalenteriin oli viimeisen vuoden ajan tupsahdellut vähintään pari studiopäivää kuukaudessa, yleensä enemmän. Projekteja oli laidasta laitaan, mutta Naryan oli silloinkin yksi niistä.

Bändillemme sopii erinomaisesti rauhallinen työskentelytapa. Tehdään hyvää, hyvin tai jos Lauria on uskominen niin parasta, parhaalla tavalla. (lue: parhaalla mahdollisella tavalla ei riitä mihinkään. Pitää tulla parasta, mahdollista tai ei.) Lienee sanomattakin selvää, että tällä tyylillä päivät venyvät pitkiksi, ja työtunteja kertyy paitsi äänittäjälle, myös Laurille, joka yleensä istuu mukana kaikkien studioissa tavallaan tuottajan roolissa. Olen kuitenkin erittäin toiveikas tulevan levyn suhteen. Oma kurinalaisuuteni ei riitä täydellisyyden tavoitteluun. Itse olen enemmän "hyvään pyritään, mutta erinomaista pruukaa tulemahan"-linjalla. ;) Tällä levyllä on monta elementtiä todella kivasti kohdillaan.

Nonan studio meni yötöiksi, jälleen kerran.

Jesh, onnistui, mä saatan päästä nukkumaan!

Levyä äänitellään Mikko Marjamäen studiossa ylöjärvellä, siis samassa paikassa kuin esim musiikkivideona julkaistu "My End Leaf" on äänitetty. (Kelle muulle tulee aina mieleen tosta Leafista lapsuus ja lauantaipussit? =D Eikös se ollut joku makeismerkki?) Klas ja Tuomas ammatti-ihmisinä ovat päättäneet äänittää omat osuutensa kotistudioissaan. Me muut nautimme Mikon omakotitalon rauhasta ja pehmeistä sohvista todennäköisesti vielä monen monituista kertaa tänä vuonna. Toista pitkäsoittoa on tarkoitus äänittää osissa, muutama biisi kerrallaan, sitä mukaa kun niitä parhaita biisejä valmistuu. ;)

2015

Kylläpä lämmittää sydäntä kirjoittaa uusi vuosiluku jokaisen päivämäärän perään! Joku voisi sanoa, että vanheneminen on kurjaa. Itse sanoisin, että on kiva kun elämä etenee ja ihmiset aikuistuvat. Itsekin täytän tulevana vuonna 30v.

Bändissä on kuluneena vuonna tapahtunut paljon hienoja asioita, parhaimmistona mainittakoon Tuomaksen ja Klasin liittyminen porukkaan. Bändi pääsi juhlimaan myös Tuomaksen kolmekymppisiä soittelun merkeissä, Ratinan saunalta on hienot näkymät kaupunkiin!

Treenit etenevät nykyisin useimmiten niin, että itse saavun puoli tuntia myöhässä. En vieläkään osaa ottaa kelivaraa huomioon, Keuruulta Ylöjärvelle on ihan eri matka pimeässä räntäsateessa kuin kesäiltapäivällä. Kun setti on soitettu läpi kerran-kaks ja paria uutta biisiä jammailtu, ensimmäisenä Tuomas kysyy voiko jo lähteä. Tuomas käy päivätöissä ja lisäksi pyörittää musiikkialan yritystä, joten varmaan muutakin elämää on. ;) Nona hyppää Tuomaksen kyytiin ja pian sen jälkeen Klas alkaa pakkailla kamojaan siirtyäkseen maaseudun rauhaan. Miehellä tuntuu tosin olevan niin paljon keikkaa, että aina välillä käy mielessä miten ikinä hän ehtii siitä rauhasta nauttimaan. =D Mutta ehkä kuitenkin joskus..? =) Reenikselle jää bändin "vanhat", eli minä, Raino, Ville ja tietenkin Lauri. Tunti sujuu paskaa puhuen, yleensä aina on joku aihekin mistä "olisi bändin kannalta tärkeää keskustella nyt kun kerrankin porukalla nähdään", mutta sitten tulee toinen ja vielä kolmas... Se on mukavaa, mutta harmittaa vietävästi etten enää voi kulkea samoilla kyydeillä. Ennen jorinat hoidettiin automatkoilla.

Tuomaksen, Klasin ja Nonan yksityiselämästä en tästä sattuneesta syystä tiedä oikeastaan mitään. Heitä koskevat tähdelliset paljastukset odottavat vielä aikaansa- eli tulevia keikkareissuja! Mikään ei ole parempaa kuin paluumatkan avautumiset. Raino harvoin avaa sanaista arkkuaan, mutta "mopoautot on perkeleestä" ja muut yhtä rehelliset tunnustukset tupsahtelevat kyllä spontaaneimmin esiin juuri tien päällä, kun ollaan jo matkalla kotia kohti eikä kellään ole enää mitään tähdellisempää tekemistä kuin viihdyttää kanssaihmisiään kuolemattomilla totuuksilla. =)

Kesällä taisinkin vinkata muiden yksityiselämästä sen verran, että onnenhippusia on sattunut yhden jos toisenkin polulle. =) Raino meni naimisiin, kuten teistä varmaan moni jo kesällä huomasikin, ja Lauri, niin no, Lauri taas...

Lauri soittaa edelleen kitaraa ja näyttää synkältä omassa kodissaan, jossa on aina täydellisen siistiä, mutta niin mustaa että valojen päälle laittaminenkaan ei auta marraskuussa yhtään mitään. Nykyisin siellä on kuitenkin myös jotain vaaleanpunaista. =) Ja kyllä, on pari hymyäkin jo bongattu, kaikilta kolmelta.  Koko bändi onnittelee!

Vuokranmaksun aika

Tällä kertaa pienoinen loppukesän lenssu vei multa sivu suun yhden Naryanin vuoden tärkeimmistä tapahtumista; nimittäin puutalkoot. =) Näissä kekkereissä yleensä sattuu ja tapahtuu, eikä treeniksen ympäristö Ylöjärven Takamaan takana, Laurin lapsuudenkodin pihapiirissä, ole ollenkaan hullumpi paikka viettää kesäiltaa. Bändissä olemisessa on puolensa - vaikka en itse päässyt paikalle, sain silti tapahtumasta kivoja terveisiä ja tunnelmia ja niin saatte tekin! Tälläkertaa blogitekstin kirjoittajana taituroi Raino.

Kuten on saattanut jo tulla mainittua, Naryanilla on ehkä maailmanhistorian kolmanneksi paras reenikämppä. Tiloja ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa, kosteus on puisille instrumenteille optimaalinen ja talvellakin on lämmin. Puhumattakaan siitä, että soittoaikaa ei ole millään tavalla rajattu vaan halutessaan voi keskellä yötäkin kääntää hanat kaakkoon eikä ketään haittaa.  Lisäksi diiliin kuuluu melko usein ruoka ja juoma. Parasta on ehkä perinteinen kanakeitto, jonka ottamista "et kadu".

    

Kaduttikohan Tuomasta tässä vaiheessa? ;) "Olis vissiin pitäny liittyä johonki ihan normaaliin bändiin!"

Toki kaikella tällä on myös hintansa, koska elämme epätäydellisessä maailmassa. Meidänkin pitää siis maksaa vuokraa treenikämpästämme. Vaan valuuttana ei olekaan eurot vaan halot. Mottikaupalla puita pitää joka vuosi kantaa pihasta varastoon. Alkukesästä pihaan ilmestyy järkyttävän kokoinen kasa puita (onneksi on jo pilkottuna klapeiksi), jotka loppukesästä ahkerat Naryan-jäsenet sitten kiikuttavat pinoihin treenikämpän taa. Aina silloin tällöin mukana on myös bändin ulkopuolisia avustajia. 

Laittakaa raksi seinään! Lauri(kin) tekee oikeita töitä! =D

Tehtävä on kaikkinensa erittäin raskas ja vaarallinen. Halkovajassa nimittäin asustaa pesällinen ampiaisia. Tänä vuonna saimme olla melko rauhassa, mutta joku vuosi yksi lentävä otus kävi pistämässä Eveä mahaan. Ja eihän toki viattomia luontokappaleita sovi myrkyttää. Ex-rumpalimme Davekin aina korosti sitä, että ihmisen tulisi elää sovussa muiden lajien kanssa eikä niiden yläpuolella.

- Raino

Kesän jälkeen.

Terve kaikille!
Blogi on viettänyt hiljaiseloa luvattoman kauan, ainakin kirjoittajan mielestä. ;) Jos joku muukin on ikävöinyt, niin olen pelkästään imarreltu! <3 Nyt saa kuitenkin itsetehostus riittää, ja takaisin varsinaiseen aiheeseen: bändiin.

Kesän aikana tapahtui paljon hyvää. Keikkoja oli varsin, hmm, noh, sanotaanko rajoitetusti, mutta ne olivat sitäkin laadukkaampia! Yksi parhaista soitettiin täällä:

Onneksi olkoon, Anne ja Raino!

Vaikka häistä ei olekaan tämän suurempaa kuvakollaasia tulossa blogiin, sen verran täytyy hehkuttaa, että oli kyllä hienoimmat juhlat missä olen ikinä ollut! Miten voi kaikki olla niin täydellistä! Kyllä näkyi, että kaikki on laitettu valmiiksi suurella rakkaudella. Pienenpieninä pintaraapaisuesimerkkeinä mainittakoon, että kummankin upeat hääpuvut olivat morsiamen tekemiä ja häämarssit kirkossa sulhasen säveltämiä. Parasta kaikessa oli kuitenkin kivat ihmiset, loistava tunnelma ja ennenkaikkea hääparin silminnähtävä ilo. Kyllä jäi hyvä fiilis! =) Onnea vielä kerran, koko bändin puolesta!

Hääpäivä oli siitä erikoinen, että muu bändi teki kirkon jälkeen pikavisiitin myös toisiin häihin; myös eräs hyvä ystävämme meni samana päivänä naimisiin. =) Onnea myös heille!

Julkisia keikkoja on kesäkuun laikunlavan jälkeen ollut vain yksi; se heitettiin elokuisessa Amadeuksessa Tampereella. Amadeus on bändille nostalginen paikka; siellä soitettiin bändin ensimmäinen baarikeikka ikinä. Sama tarra koristaa vessan seinää edelleen. ;)

Pahalampi Goes Rock

Miten Naryan liittyy kilpaurheiluun? Tekee mieli väittää että ei mitenkään, sorry vaan bändin salilla käyvät pojat! =D Synkästä ja mustasta musiikistamme reipashenkisyys suorastaan loistaa poissaolollaan. Ehkä ainut yhdistävä tekijä mikä itselleni tulee mieleen on kunnon agressio, joka sekin on kilpaurheilussa huomattavasti järkevämmin kanavoituna. ;) Entä miten rullakiekkojoukkue Pahalampi, lajin kolminkertainen Suomenmestari, liittyy Naryaniin? Tähän on helpompi vastata, varsinkin jos jaksatte lukea vielä pari riviä! Fiilistelyn voi aloittaa vaikkapa tästä:

Tässä hieman lisää vinkkiä uteliaille: tsekkaa hihamerkki kuvan oikeassa ylälaidassa!

Olipa kerran kauan sitten, Ylöjärven metsissä, Takamaan takana, veljekset kuin ilvekset. Heillä oli samat vanhemmat, he leikkivät samoja leikkejä, kiusasivat samoja opettajia ja hankkivat polvensa ruvelle pyöräillessään samalla pihatiellä. Kummankin siskot ovat nimeltään Anna ja Elina, molemmat söivät samoja Anne-äidin ihania ruokia ja kävivät samoissa Esu-iskän järjestämissä pesäpallotreeneissä. Urheilun lisäksi heillä kummallakin oli harrastuksena tölkkien keräily. Lauri kertoo: Yhtenä aamuna se Antin tölkkikokoelma oli vaan siirtyny mun huoneeseen ja veli ilmoitti että  "sä jatkat nyt tästä." Keräsinkin tölkkejä pitkään!

Jostain syystä kävi kuitenkin niin, että veljesten tiet veivät aivan eri suuntiin. Poikien äiti Anne Kovero kertoo, että erilaisuus näkyi jo varhain:"Kyllä se näkyi jo lapsena, Antin kilpailuhenkisyys ja Laurin herkkyys. Antti halusi aina pelata ja erityisesti voittaa. Lauri taas viihtyi paljon myös yksistään omissa leikeissään."

Antti kävi koulut loppuun ja valmistui paperitekniikan insinööriksi, jatkoi urheiluharrastusta -tai oikeastaan elämäntapaa-  ja päätyi pelaamaan rullakiekkoa SM-liigassa.

Lauri sensijaan... niin no, rakkaat blogini lukijat: Laurin te tiedättekin. Laurista tuli muusikko! =D

Antti Kovero, kuinka tässä näin kävi?
-Voin tunnustaa, että urheilu on täysin vieny mun sydämen ja saa mulle aina tosi hyvän olon. Lapsuudessa iskä vei pelaan pesistä kesällä ja jäkistä talvella. Isä tutustutti myös moniin muihin lajeihin ja mihin vaan se vei, aina tykkäsin siitä. Asuimme melko kaukana Ylöjärven -ja varsinkin Tampereen- keskustasta, joten vanhemmat kyyditsivät ja kannustivat todella paljon. Lopulta lentopallo kuitenkin kiellettiin kun harjoituksia alkoi olla joka päivä. =D
-Teini-ikäisenä touhu muuttui omaehtoisemmaksi ja vakavammaksi. Punttisali tuli mukaan kuvioihin jääkiekon takia: olin koko junnuikäni ollu kaikkein pienimpiä. Haaveilin jääkiekkoilijan ammatista ja  aattelin että "tää on kontaktiurheilua ja jotain pitää tehdä!" Punttisaliharjoituksia ja lenkkeilyä tulikin sitten tehtyä joka päivä.
-Isä sanoi, että jos et halua mennä kesätöihin, niin urheile! Niin todella teinkin; treenit oli pitkään 12 kertaa viikossa. Lähdin aina mielelläni lenkille ja salille, vaikka treenasinkin tosissani. Tosin enää ei tartte räntäsataeessa juosta, silloin kyllä juoksin! Sillain touhu on muuttunu aikuisikää myöten, että nykyään teen sitä mikä on kivaa.
-Sille tielle jäin. Se on addiktoivaa, oon saanu siitä hyvän olon. Se tunne mikä tulee vaikkapa punttisalin tai lenkin jälkeen on kuin oma huumeeni. Hyvä fiilis!


Miten päädyit rullakiekon pariin?
-Lätkän ammattilaisuus jäi, se on pitkä tarina. Rullakiekko tuli kuvioihin vuonna 2000. Oon nyt 14 vuotta pelannu tätä lajia. Se on pitkä aika, kun ottaa huomioon että rullakiekko rantautui Suomeen vasta 1995-96. Aluksi pelasin lajia jääkiekon rinnalla. Huomasin heti ekana vuonna pärjääväni, ja aloin tykätä rullakiekosta saman tien.
-Aluksi pelasin Tampereen aluesarjaa Ylöjärven Rolling Ratsissa. 2006 Jussi Puuska perusti Pahalammen rullakiekkojoukkueen samannimisen harrastejäkisjoukkueen rinnalle. Joukkue tosin jäi sinä vuonna SM-liigassa viimeiselle sijalle. Itse olin vuoden 2006 Australiassa. Pelasin rullakiekkoa sielläkin. Itseasiassa olen ollut mukana voittamassa rullakiekon Australian mestaruuden! Kun palasin Suomeen, Jussi Puuska otti yhteyttä. Hän oli alkanut koota uudelleen Pahalammen rivejä Tampereen aluesarjan lahjakkaimmista pelaajista. Hän kysyi, lähtisinkö pelaamaan Pahalammen paidassa SM-liigaan 2007. Sinä vuonna Pahalammelle tuli SM-hopeaa ja jo seuraavana vuonna kaappasimme SM-kultaa! 2009 toi hopeaa, mutta Pahalampi voitti kultaa jälleen 2010 ja 2013!

Suomenmestarit!

Olet urheilun lisäksi myös opiskellut ja ollut aktiivisesti myös työelämässä. Mistä kaikkeen on riittänyt aikaa?
-Pystyisin olemaan loppuelämäni vähän niinkuin veljeni, mutta tekisin vaan eri asioita. Kaikki työt, koulut, yms on hoidettu aina urheilun ehdoilla, vaikka menestys niissäkin on ollut hyvä. Oon laiskempi lukeen mut punttisalilla en oo laiska kyllä yhtään! Yleensä työnantajat suhtautuu urheiluun tosi myönteisesti ja ovat esim mahdollistaneet sen että pääsen peleihin. Tällä hetkellä urheilen pari kertaa päivässä ja myös oman kodin remontti pitää kiireisenä. Nyt on menossa rullakiekon finaaliviikko joten valmistaudun peleihin.

Tässä meitsit levynjulkkareissa 2013 matkimassa rullakiekon suomenmestareiden tyyliä. Pitäähän noin kovaa porukkaa nyt vähän ihailla! =D

Antti on ollut Naryanin enemmän tai vähemmän virallinen manazeri siitä asti kun bändi alkoi aktiivisesti keikkailemaan 2009. Antti on myös vahvasti vaikuttanut siihen, että Naryanin treenikämppä aikoinaan rakennettiin veljesten lapsuudenkodin autotallin siipeen. Lauri kertoo: "Asiaa jahkattiin pitkään, sillä olishan treeniksen rakentaminen ollut aika iso projekti. Jossain vaiheessa Antti otti lekan käteen ja löi seinään reiän. Siitä ei enää ollut paluuta! =D" 

Molemminpuolinen avunanto ei siis ole ollut vierasta ennenkään; tälläkertaa kuningasidea kuitenkin syttyi ensimmäisenä Antin päässä. Antti kertoo: Meillä ei ollu omaa maalilaulua. Ärsytti että se saatto vaihtua kausittain tai jopa kauden aikana. Aattelin että meillä kuuluu olla! Käsittääkseni esim hitti "Poika saunoo" on tehty alunperin jollekkin salibandy-joukkueelle Jyväskylässä. Aattelin että perhana, mulla on veli niin s*****a, saa tehdä mulle kyllä maalilaulun. 

Antti tilasi veljeltään menevän biisin, joka kertoo siitä, että koskaan ei anneta periksi. Ajatus maalilaulusta oli muhinut myös Laurin päässä jo pidempään, joten kun pyyntö tuli, oli bändi valmiina. Naryan sorvaili maalilaulun rallista, joka on saanut alkunsa Laurin ja Daven päämäärättömän hullusta treenikämppäjamittelusta. Pikkuhiljaa tiukka riffi alkoi muotoutua ja biisi käytiin vetämässä purkkiin tutulla Mikon studiolla Ylöjärvellä keväällä 2013.

Face me! XD Mustissa bändin pojat Raino, Ville ja Lauri. Pahalammen edustajana studiossa vieraili joukkueen maalivahti  Sasu Hovi, se ainut ei-musta... Pitihän biisiin saada aitoa kiekkoenergiaa!

Sasu on ammattijääkiekkoilija, joka on pelannut viimeksi Tsekeissä. Hän on ollut maalivahtina myös Slovakiassa ja puhuu kumpaakin kieltä. Sasulla on myös pieni sivubisnes: hän omistaa paitafirman joka on tehnyt mm. Pahalammen pelipaidat! Pahalampi on Sasulle harrastus, jossa fiilistä haetaan seuraavaa kautta varten. Ammattilaisjääkiekossa pelataan myös rahasta ja onnistumisen pakko saattaa olla painostavakin. Rullakiekossa saa ottaa vähän rennommin.

Ensimmäisen kerran Until the End soi Pahalammen pelissä maalia juhlistamassa heti kauden ekassa kotipelissä Tampereen Hakametsän kakkoshallissa 2013. Kausi oli voittoisa, pahalampi pokkasi peräti kolmannen suomenmestaruutensa! Maalilaulukin sai siinä sivussa kiitettävästi soittokertoja pitkin kautta, kun verkko helisi voittajajoukkueelle sopivaan tahtiin.

Yleisöä kannustamassa finaaliotteluita 2013.
Tämäkin porukka on tainnut hurrata Pahalammelle Until the Endin soidessa taustalla! Tai no, tarina ei itseasiassa kerro, ketä olivat kannattamassa. Sen verran vakavaa porukkaa...

Antti kertoo, että biisi on saanut soittokertoja myös ulkomailla.

-Se on soinu myös Saksassa. Oltiin 2013 syksyllä sielä pelireissulla. Vein biisin mukanani paikalliselle dj:lle. Tilasin, että aina kun Pahalampi tekee maalin, olisitteko ystävällisiä ja soittaisitte tätä? Tänä syksynä mennään Englantiin ja aion pyytää samaa sielläkin. 

-Biisi on tuonut meille onnea! Sillä ei oo hävitty, vaan voitettu mestaruus! Nytkin ollaan finaaleissa ja biisi on edelleen käytössä. Ennustaa ei toki voi, mutta viimeistään lauantaina on selvillä kuka on rullakiekon Suomenmestari 2014.

Keskiviikkona 2.7.2014 on ensimäinen finaalipeli.  Kaksi parasta joukkuetta pelaavat toisiaan vastaan . Kaksi voittoa tuo kultamitalin. Tarvittaessa pelataan kolme kertaa. Paikallisvastustaja Koovee on sama kuin viime vuonna oli finaalissa. 

-Mielestäni 2 rullakiekon parasta joukkuetta kohtaa finaaleissa, kertoo Antti. Perjantaina finaaliottelut jatkuvat ja lauantaina pelataan, jos tarvetta on. Kaikki pelit pelataan Haka kakkosessa, sekä vieras- että kotipelit, koska Koovee pelaa samassa hallissa. Perjantaina on Pahalammen kotipeli, joten maalilaulua pääsee kuulemaan ainakin silloin. 

Antti, millaisin tunnelmin olet menossa kohti finaalipelejä? Lisääkö paineita pelata tuttuja pelaajia vastaan?

-Tunnen Kooveesta kaikki ja oon pelannu lukuisia kertoja heitä vastaan, se ei lisää  paineita yhtään. On kiva pelata heitä vastaan koska ne meidän pelit on ollu tiukkoja. Yleisölle on siis ainakin jännitystä luvassa! Viime vuonnahan oli katsomo täynnä ja uskon että niin on tänäkin vuonna. 

Mikä rullakiekossa on parasta?
-Siisteintä on tietysti voittaa mutta kaikessa urheilussa on kiva voittaa! Ehkä rullakiekossa siisteintä on pelata jääkiekkoammattilaisten kanssa. Saa pelata ihmisten kanssa jotka on aidosti hyviä siinä työssä. Joukkueeseemme kuuluu monia kovia pelaajia, kuten esimerkiksi Jori Lehterä. Vaikka en vertaakkaan itseäni tällaisiin maailmalla miljoonia tekeviin huippuammattilaisiin, on mahtavaa huomata että pystyy pelaamaan heidän kanssaan samassa joukkueessa ja pärjäämään.

Maalilaulu osoittautui oikein hyväksi ideaksi. Millainen fiilis sinulle jäi siitä?
Onhan se ollu tosi kivaa, että oon saanu yhdistettyä omaan rakkaaseen lajiin myös oman rakkaan veljeni harrastuksen. Ja sit jos oon saanu autettua veljeäni viemään hänen rakkaudella tekemäänsä musiikkia eteenpäin, niin vielä parempi. Tässä käytetään molempien taitoja hyväksi ja yhdistetään voimamme! 

Antti ja Lauri Kovero

Kiitos haastattelusta Antti!

Pääset kuuntelemaan Pahalammen maalilaulun tästä.
 Naryan toivottaa onnea finaaleihin!

Laikunlava 24.6.2014

Kiitos Tampere! =D
Tiistaina saatiin pitkästä aikaa soittaa kunnon sähkösettiveto! Kyllä jäi hyvä fiilis. Laikunlavan keikka oli myös eka uudella kokoonpanolla, joten sitä enemmän on aihetta paukutella henkseleitä: itse sanoisin, että Naryan kuulostaa nyt paremmalta kuin koskaan! Syksyn keikkoja vasta sovitaan, mutta jos missasit Laikunlavan, ainakin Dog's home avaa ovensa meille ja teille 4.10-14.

Kaikki blogitekstissä käytetyt kuvat: Anniina Kivistö / Eye Of The Sound, lämmin kiitos jälleen kerran! <3

Keikkahan ei tietenkään olisi keikka ilman pientä asiaankuuluvaa säätöä. Ville oli kipeänä, taas. MIstä ihmeestä se johtuu, että just laulajat poimii just h-hetkellä ne pahimmat virukset ja korvatulehdukset? No, puolikuuro kuumeinen sankari hoiti hommansa niin hienosti, että kukaan ei olisi siitä tiennyt ellei Raino olisi loppukeikasta paljastanut. Kyllä oli Ray-baneille käyttöä! ;)

Vielä mitä, ilmankin selvitään...!

Viulistit noin yleensäottaen ei tykkää huonosta säästä, kiitos soittimen, joka tunnetaan diivamaisesta pahastumisestaan aina kelin ollessa epäsuotuisa. Nonan uskollinen ystävä kiukutteli kylmänkosteaa kohteluaan siinä määrin, että Nona joutui tekemään töitä vähintään samanlaisella taisteluhengellä kuin Villekin...ja taas, sitä tuskin huomasi. Paitsi tietenkin soittaja itse ;D

"Voi ny prkl! Ny jos et soitin toimi niin väännän sulta niskat nurin!"

Itse keskityin olemaan onnellinen! Se tietty saattaa vähän sotia biisien tuskaisia tunnelmia vastaan, mutta ehkä kuitenkin ymmärrätte mitä tarkoitan. Lähtiessä Keuruulla oli taas täys hässäkkä päällä; muutto kesken ja pienellä silmätulehdus... Nyt olen täällä taas ja kumpikin äskenmainituista on jo voiton puolella.

Pieni tauko taisi todellakin tulla tarpeeseen, nimittäin keikkapäivänä kahden aikaan Raino soitti ja varmisteli että olenhan tulossa keikalle illalla. Olin ihan että jooooo, miten niin? Nona oli kuulemma huomannut senaamuisen face-päivitykseni, jossa mainostin keikan olevan vasta seuraavaana päivänä. Taisin olla hieman töttöröö! =D No, hyvä kun on bändi joka huolehtii tunnetusti hajamielisen basistinsa paikalle...

Mistähän saisin saman verran lisää hiuksia!?! Aina kun olen tylsistyneenä vaikka katuvaloissa, haaveilen että mulla olis polviin asti pitkät valtavan paksut peikonkiharat ja aina tulee parempi mieli!

Lauri keskittyi tapansa mukaan olemaan synkkä.

Keikasta noin ylipäätään jäi hurjan hyvä fiilis, parasta kaikessa oli kuitenkin yleisö. Olette parhaita! <3

Ps. Ihan joka soittajasta ei saatu kuvia nettiin tältä keikalta, joten täähän tarkoittaa vaan sitä, että mun pitää kirjoittaa teille bändiesittely Klasista ja Tuomaksesta mahdollisimman pian. ;)

Positiiviset!

Facessa kiertää tällä hetkellä positiivisuushaaste. Periaatteessa olen hieman ketjuviestiallerginen, mutta koska synkän bändimme kulisseissa on viimeaikoina tapahtunut niin paljon hyvää, päätin tarttua haasteeseen! Ps. Näitä ei sitten ole tulossa viitenä peräkkäisenä päivänä! X)

1) Meitä on seitsemän, oikeasti! Koko porukka kasassa ja homma alkaa pikkuhiljaa kulkemaan niin mehukkaasti, että huomisien treenien odotus aiheuttaa yli-innostuneita perhosia vatsanpohjaan.

2) Mukavat ihmiset. Voiko olla mahdollista, että ne seitsemän tulevat keskenään juttuun, tykkäävät riittävän samanlaisesta musiikista ja vielä osaavat soittaa?!? =D

3) Kesä. Ulkokeikat on ihan parhautta. Tervetuloa vaikkapa Laikunlavalle ti24.6!

4) Musavideot. On kiva kun ei tarvi jännittää, ei videoiden eikä promokuvien suhteen, että mitähän sieltä mahtaa tulla. Lauri on opetellu tekemään taidetta myös visuaalisella puolella.

5) Bändiläisten osaaminen. Raino saa keikkojen kaluston järjestelyyn liittyvää työtaakkaansa jakamaan Klasin, joka on musateknologian ammattilainen.

6) Jouset. I-ha-naa-aa-aaa että jousijuttuja ei enää tarvi "ulkoistaa" (eli teettää midi tyylikkääksi audioksi jollain ekspertillä) vaan ekspertit löytyy omasta bändistä! Tuomas saa orkesterit kuulostaan upeelta ja Nona on se tähtisolisti.

7) Treenis. Tästä pitää joskus kirjoittaa ihan oma postaus. Paikka on täydellinen ja Laurin äiti laittaa meille ruokaa. =) Toissakerralla taukoeväänä  tais olla ite tehtyjä hampurilaisia.

8) Bändiläisten ihanat tyttöystävät. <3 Voi että, mitä olis keikat ilman teitä! =D Kai tässä pikkuhiljaa tutustutaan paremmin..?

Ps. Myös bändiläisten henkilökohtaisessa elämässä on meneillään ihmeitä  ja onnenhippusia. Niistä lisää! =D

Kuinka tehdään soittimelle Hallaa?

Kerroinkin yhdessä postauksessa, että rakas bassoni on päässyt huoltoon, koska tiputin sen lattialle. EQ-potikka oli vääntynyt ja jumittunut ja pari alinta kieltä rupesi rämisemään pahasti. Koska asun Keuruulla, rakas veljeni otti asiakseen kuljettaa bassoni soitinhuoltoon Halla custom instrumentsille, eli tänne. Basso oli siellä aiemmin perushuollossa Aurinkomusiikin kautta ja tyytyväisenä asiakkaana pyysin viemään bassoni tälläkertaa suoraan Hallaan. 

Veljeltä tuli Keuruulle tekstari: Se soitinhuolto on Bandidoksen talossa ja soitinhuoltaja isoo pitkätukkaanen partasuu!  =D Jaahas, vai sillä tavalla! =D

Bassoa hakiessa selvisi, että talossa on Bandidoksen lisäksi useampi muukin liike, sekä koirakoulu Pikku Hyrrä, jonka ovesta nuoria tyttöjä lappasi edestakaisin lemmikkiensä kanssa. Eivätkä ne todellakaan näyttäneet siltä että olisivat aikeissa ryöstää lähimmän kennelin. ;) Soitinhuollolla oli pyöräkerhon kanssa aivan yhtä vähän tekemistä.

Soitinhuollon ovella tuli vastaan tällainen rakkauspakkaus, nimeltään Hilda ja sekä Hallan omistaja Ville Mattila.

Sisällä oli kunnon pajatunnelma!

Sormin soittaessa mulla on ollut ongelmia saada riittävän tiukka soittotatsi ilman että alimmat kielet rämisevät liikaa. Viimeksi Ville ehdotti vireen nostamista kokosävelaskeleella. Se vähintäänkin puolitti ongelman ja olen ollut erittäin tyytyväinen!

Tällä kertaa huollossa selvisi, että vääntyneen potikan ja rämisevien kielien lisäksi myös sisuskaluissa oli vikaa; toinen esivahvistin oli rikki ja nypättiin tarpeettomana pois . Alkuperäiset sisuskalut vaihdettiin uusiin, soittimessa on nyt samat aktiivimikrofonit ja upouudet passiivisähköt, eli jazz-basson sähköt. Vanha kunnon K5 ansaitsi myös nauhahionnan.

Sisällä riitti ihmeteltävää tuikitavalliselle muusikolle, joka on käynyt yläasteella rättikässän. Esimerkiksi viereisen jättimööpelin nimi oli pieni pylväsporakone. Nimitys selittyi, kun viereisestä huoneesta löytyi sama miehen korkuisena...

Pajalla oli menossa varmaan toistakymmentä projektia; seinillä roikkui valmiita ja puolivalmiita kitaroita, kauloja, työvälineitä ja tunnistamattomia (mutta onneksi ei sentään lentäviä) esineitä.

Tässä pari lähikuvaa!

Tässä on tekeillä kunnon kultastripet.
"Vedetään vauhtiraidat, niin kulkee kovempaa!" =)

Pahiskitara!

Koivukaula ja runko työn alla. Kaula lämpökäsiteltyä koivua, body lämpökäsiteltyä leppää loimuvaahterakannella. Oli meinaan kevyet! Kyllä noiden kanssa kelpais riehua.

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin tämä puukalikka.

Ville soittelee puuta. On hymy herkässä! =)

Se nimittäin soi! Se oli jotain aivan uskomatonta! Puu soi kevyesti koputtelemalla niin selkeitä säveliä, että niiden korkeudet pystyi laulamaan. Olin aivan mykistynyt. Tai no, en aivan: mieleen tuli tietysti heti monta kysymystä!

Ville, mitä ihmettä tuo puu oikein on ja mistä sitä saa?

-Noo, kun kymmenen kuutiota käy läpi, niin aina sieltä joku helmi löytyy. Tämä on musikaalista puuta! Puu on laadultaan afrikkalaista khaya-mahonkia. Kyllä tästä kelpaa rakentaa soittimia. 

Mikä puu toimii soittimessa parhaiten?

-Se riippuu siitä minkälaista saundia haetaan: Esim kermaisen Lead-kitaran saa tekemällä Les Paul -tyyppisen soittimen, jossa on mahonkikaula ja mahonkibody ja vaahterakansi. Les Paulhan on vain muoto, mutta tällaiseen saundiin tarvitaan nimenomaan raskaampi soitin.

- ACDC-soundia saa esim. laittamalla kaulaa enemmän omalle painolleen: kaula soi enemmän itsekseen ja body on ohennettu tai kevyt. Syttyy nopeasti ja voimakkaasti; voimakas aluke hiipuu nopeasti, mutta sointi on pitkä.

Les Paul- tyyppinen custom-kitara. Soittaja toivoo mureaa soundia, joten tähän tehdään ylipitkä kaula, että matalimmatkin kielet jaksavat kunnolla jyristä.

Ville soittelee omaa kitaraansa.

Miltä kuulostaa soivasta puusta tehty soitin?

Even välikommentti: Olin sen verran onnekkaassa asemassa, että pääsin itse kuulemaan! En ehkä olisi uskonut jos joku olisi sanonut, että sähkis ilman sähköjä voi soida pitkään, kauniisti ja helisten.Tällaista en todellakaan ollut ennen kuullut. Ja kun soittimen pisti sähköihin, potikoita ei juuri tarvinnut väännellä; saundi oli jo valmiiksi hyvä.

-Hyvästä puusta tehty soitin on dynaaminen: kovaa lyödessä se soi kovaa ja pehmeästi soittamalla kevyesti ja hennosti.

Minkälaisista kitaroista itse pidät ja minkälaisia teet? Millainen on hyvä kitara?

-Soitin on silloin hyvä, kun se soittajansa mielestä kuulostaa, tuntuu ja näyttää hyvältä.

-Koitan tehdä blues ja rock-soittimia eli mahdollisimman dynaamisia soittimia jotka soi avoimesti ja selkeästi. Tällä hetkellä oon ihastunut omaan V-kitaraani, jossa on vähän pidennetty sointipituus. Se soi hyvin pitkälti sg-tyylisesti ja on mukava kannatella seisten soittaessa.

-Vaihdan soitinta aina saunditoiveiden mukaisesti. Junttausbiiseihin otetaan soitin jossa on tiukka alapää, lentävään rokkibiisiin valitaan ilmava ja heleä saundi, ja sitten sellainen puolikireä menee stratocaster-tyyppisillä soittimilla. Sen saundi on inasen nasaali ja takakireä. Jos halutaan esim yber-country-tyylistä saundia, se soitetaan telecasterilla jossa on vaahterakaula ja saarnibody.

Koristeupotuksia Les Paulin kääntöpuolella

Koska Halla on perustettu? Miten päädyit perustamaan tämän yrityksen?

-Halla custom instruments on perustettu v.2008. Päädyin perustamaan yrityksen, koska tällä alalla ei juuri ole töitä tarjolla. Halusin tehdä nimenomaan tätä,vaikka olen myös ”oikeissa” töissä. Silleen tää oli helppo pistää pyörimään kun on tässä puuhassa niin helevetin hyvä! XD

Montako soitinta huollat vuodessa? Montako rakennat? =) Teetkö/huollatko muita soittimia kuin kitaroita? 
-Soittimia huolletaan 200-300 vuodesta riippuen, uusia soittimia rakennan 4-6. Uusien soittimen toimitusaika on vähän päälle puoli vuotta. Bassoja ja perinteisiä rock-soittimia huolletaan yhtälailla, mutta myös pystybassoja ja jopa viuluja on tullut kokeiltua! =D

Even kommentti: Huollosta päin menin basson kanssa suoraan studioon. Etukäteen olin kovastikin jännittänyt uutta saundia ja sitä miten kaikki sujuu. Pajalla käynnin jälkeen jännitys oli kuitenkin jo tiessään. Studiossa paljastui, että perussaundi on mukavan tiukka ja selkeä. Saatiin My End Leafiin aikas potkivat bassot! =D

Kiitos huollosta ja haastattelusta, Ville Mattila!