Bändiesittely: Eveliina

Bändiesittelyt jatkuu. Tälläkertaa vuorossa - tadadadaatadaa! - minä!

Ja tässä taas muutama huomionarvoinen yksityiskohta:

• Hiukset: Pyrkimys valkoiseen, mutta basistin suureksi harmiksi blondiin päädytään. Välissä oli omanväristen hiusten hippikausi.Se oli täysin ja kokonaan seurausta puoliso-Onnin voimakkaasta kannustuksesta luonnollisuuteen... No, kukat kuihtui, rakkaus jäi ja tuli todettua, että retroilu ei ole mun juttu. ;)

• Pikkuhiljaa pyöristyvät ja pyöristyvät posket. Olen ehkä koko Tampereen vähiten rokkarin näköinen rokkari!

• Musta villatakki. Omistan näitä kolme, joten se ei ole aina se sama takki. Arkeen ja keikalle niitä valitaan reikäisyysjärjestyksesä. ;)

• Viisikielinen basso K5 jonka piti olla hyvä -ja onkin!- mutta yleensä siitä on aina jotain pikkuisen rempsallaan. Ikuinen korjausprojekti! Onneksi sitä varten on taitavia ihmisiä.

• Rakas pikku jarru. Myrsky 6/13 haluaisi päästä mukaan kaikkeen mitä äitikin tekee. Se onnistuu vaihtelevalla menestyksellä.

Mielestäni tää on ehkä pähein rokkikuva

mitä musta on otettu! =) 

Tampereen Yo-talo, 2010

Nimi: Eveliina Sydänlähde

Synttärit: 4.3.-85

Instrumentti Naryanissa: Basso, huilu, taustalaulu

Soitatko muita soittimia?: 

Vähän. Pianoa soitan sen verran, että sitä on livahtanut jopa Naryanin täyspitkälle! Kaikenlaisia kansanmusiikkisoittimia, kuten tinapillejä, panhuilua ja matalia puunokkiksia on tullut soiteltua lukioikäisenä. Silloin oli kova kansanmusiikkibuumi, Kaustisilla tuli käytyä parina kesänä soittelemassa irkkumusaa ja sensellaista. Kitaraa en soita, muuten kuin joskus leirinuotiolla. Lisäksi olen soittanut nuorempana fagottia!

Mitä muuta teet bändissä?:

Kirjoittelen jousisovitukset, blogin ja vien kaikkien hermot taukoamatomalla höpötyksellä.

Miksi ihmeessä?:

Ennen se (höpötys) oli Daven homma, mutta nyt kun hän on siirtynyt letkeämmän musiikin pariin, someone’s gotta do the job! Jousisovitusten kirjoitteluun saattaa vaikuttaa pahanlaatuinen musiikkinörttiys: mulla on klassisen musiikin säveltäjän koulutus.

Mikä saa sinut raahautumaan Sorvajärven pusikoihin viikko toisensa jälkeen?

No, sitä tässä on tullut itsekin mietittyä. Tuolla Keuruun pusikoissa kun hoitaa pikkupoikaa ja viettää aikansa pääasiassa muiden mammojen kanssa hiekkalaatikon laidalla istuskellen, kulttuuriero on melkoinen. Onneksi junassa on toista tuntia aikaa muistutella itseään, että muutakin elämää on olemassa. Ainut mikä pysyy on pusikko: metsästä tullaan ja metsään mennään, joskin Tampereen rautatieaseman kautta. ;)

/// No ei, ihan vakavasti ottaen, kyllä tää musiikki on sellaista, mitä ihan vilpittömästi haluan tehdä. Paljon vaikuttaa myös loistavan mukava bändiporukka!

Parasta keikkailussa?: 

Yleisö. Biiseissä on paljon omia, suuriakin tunteita. Aivan mahtava fiilis huomata, että joku pystyy samaistumaan niihin.

Mitä teet silloin kun et ole bänditouhuissa?:

Paiskon kissoja ikkunasta pihalle. Nyt kun on kesä, niillä on tapana hypätä pöydälle kerjäämään ulospääsyä. Todella raivostuttavaa!!! Onneksi naapurustossa jokseenkin kaikkien kissat ulkoilee, joten helpointa on vaan avata pöydän päällä oleva tuuletusikkuna ja sanoa heippa hetkeksi!

Kerro itsestäsi jokin mielenkiintoinen yksityiskohta!: 

Olen hypännyt kaksi kertaa elämässäni laskuvarjolla, enkä mitään tandemhyppyjä, vaan ihan ite! Kaikki aina kysyy, että oliko pelottavaa. Aloittelijoiden hypyissä on tosi hyvät turvasysteemit. Ihan oikeasti eniten jännitti se pääsenkö perille lentokentälle äitin (jo kuopatulla) rämisevällä ladalla. Tietty hieman villiä oli sekin, että kerhon kone oli just sen kesän huollossa. Varakone oli niin pieni että sieltä ei voinut hypätä! Piti mennä astinlaudan kautta roikkumaan siiven alla olevasta puomista niinku joku James Bond- ja sitten vaan päästää irti! Eipä siinä paljon vaihtoehtoja jäänytkään, kun ilmavirta oli niin hirveä. Aloittelijoita heitetään kilometristä. Itse leijaileminen oli tosi miellyttävää, ihan kuin purjehtimista! Ekassa alastulossani loppujarrutus tosin vähän epäonnistui, taisin tulla tantereeseen aika paljon reippaammalla nopeudella kuin teininä mopolla pensasaitaan...ei siitä sen enempää! ;) Sen verran hengissä selvisin, että halusin hypätä uudestaan parin viikon päästä. Suosittelen kaikille, joita Särkänniemi jo kyllästyttää. 

KIITOS!!! =)

Studiossa taas!

Huh, mikä ilma on ulkona! Jokseenkin yhtä täydellinen keli oli viikko sitten sunnuntaina, kun pakkasimme koko perheen autoon ja ajoimme Ylöjärvelle Mikon studioon äänittelemään puuttuvat bassot ja taustalaulut.
Tapahtui Keuruulla sunnuntaiaamuna klo.7.00.

-Äiti, herää jo!

-Äää, onks pakko!?!

-Joo. Isi sanoi että sun on noustava studioon ja että saan kiipeillä tässä ja pomppia ja maistella hiuksia just niin kauan että nouset.

Autossa saattoi olla hieman tavaraa!!! Mukana oli lapsiperheen yöpymistarvikkeet, mm. kaksi patjaa, joista vain toinen mahtui peräluukkuun.... lisäksi yksi lastenistuin kyytiläisineen, kaksi aikuista, lastenrattaat, Tampereen Kaukajärveltä kyytiin kiivennyt sähköbasso ja Tammelasta poimittu Lauri. En tiedä mahtoiko Lauria kaduttaa kun näki mustalaiskaravaanimme +28c helteessä. ;) Edellisenä päivänä oli nimittäin puhuttu puhelimessa että "joo, tuun yksin, ihan hyvin mahdut kyytiin!". Saatoin ehkä unohtaa ilmoittaa että mulla on sittenkin seuraa. =)

Kaukajärvestä selvittiin kahden pysähdyksen taktiikalla: Ensin haettiin basso, sitten piipahdettiin Tuomaksella säätämässä jousia. Tuomas tekee toiminimellä musiikkia ja siltä kotistudio näyttääkin! Tuomas teki valtavan työn nuotintaessaan mun käsinkirjoitettuja My End Leafin jousimateriaaleja midiksi. Nyt saatiin Nonaa säestävä orkesteri ojennukseen!

Sillävälin pikkumies oli päässyt isin kanssa rannalle. Voi sitä riemua! =D

Studiossa "uutta" bassoa koiteltiin ja soiteltiin uteliaana ja into piukassa, 

mutta kulmat kurtussa keskittymisestä!

Sitten vähän miksailtiin...

-Uskomatonta, ne heitti mut ulos studiosta, 

vaikka olisin vaan vähän halunnut maistella johtoja!

Vauva-selfie!

 -Mitäs sanot äiti, kannattiko herätä? =)

Bändiesittely: Raino

Ensimmäisenä esittelyvuorossa on bändin soolokitarasankari Raino Ketola. Koska bändin pojat ovat kummasti vähäpuheisempia kuin itse olen, otan vapauden esitellä heitä haastattelun lisäksi myös havainnollistavalla kuvalla. ;)

Huomioi seuraavat yksityiskohdat:

• Leijonanharja: Hiukset joita miehet kadehtivat ja naiset palvovat.
• T-paita, joka ei ole musta: Epätoivoinen yritys sulautua tavisten joukkoon; onhan miehellä päivätyö.
• Saabin avaimet: Vaikka osalla muistakin on autot, se on useimmiten Raino jonka kyydissä kuljetaan treeneihin ja jonka autolla Tampereen keikkojen kalusto siirtyy edestakaisin treenikseltä lavalle. Oikeasti se on kyllä avaruuslaiva; on kaikkien fysiikan lakien vastaista että autoon mahtuu niin paljon tavaraa!!! Tai sitten Raino on vaan hyvä tetriksessä.
• Westone-kitaran sisältävä kotelo. Aina aina aina Rainon kitara on tsekattu parissa minuutissa ja miksaajat antavat saundeista ylistävää palautetta.
• Älykkö-lasit: Vaikka niitä Westoneita on monta, lukemattomista ei voi Rainon kohdalla puhua. Rainon maailmassa ei nimittäin ole mitään lukematonta vaan kaikki on tarkassa järjestyksessä! Jos joku muistaa puhelinnumerosi ulkoa, se on Raino. "Numerot on mun kavereita!"
• Jalat, jotka eivät koskaan pysähdy. Kun muu bändi alkaa vasta puhua, että jotain pitäis tehdä, vaikkapa roudata tai myydä keikkaa, yleensä Raino sanoo että on jo hoitanut asian.
• Niittitennarit paljastavat todellisen luonteen...!!!

Sitten viralliseen haastatteluun! =)

Nimi: Raino Ketola

Instrumentti Naryanissa: Pääasiassa kitara

Soitatko muita soittimia?: Joskus jotain huuliharppua tai saksofonia, jos säkä käy. Yritän epätoivoisesti myös usein saada mikrofonin lavalle eteeni, niin voin huudella mikkiin epävireisiä taustalauluja. Bändin ulkopuolella salaa hamstraan kaikenlaisia muitakin soittimia ja yritän saada niistä jotakin lähellekään järjellistä ulos. Viimeksi jotenkin luokseni eksyi haitari, joka nyt pitäisi avata ja saattaa soittokuntoon ja sen jälkeen kokeilla, josko sillä vois jotain soittakin.

Mitä muuta teet bändissä?: 

Kaikkea kurjaa kirjallista ja teknistä. Keikkojen metsästystä, nettisivujen ylläpitoa ym. Bändihän pyörii yhdistyksen avulla ja käytännössä kaikki yhdistyksen juridinen, taloudellinen ja muu-nen pyörittäminen on jäänyt mulle. 

Miksi ihmeessä?: 

Ihmettelen sitä kyllä joskus itsekin. 11 minuutin keskittymiskyvyllä on kuitenkin aika vaikea tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan, joten ehkä se helpottaa itseenikin jollain tapaa. Ja pitäähän sitä jotenkin yrittää olla hyödyksi.

Mikä saa sinut raahautumaan Sorvajärven pusikoihin viikko toisensa jälkeen?: 

Rakkaus musiikkiin. Sitä paitsi Sorvajärvi on ehkä paras reenipaikka ikinä. Voi soittaa milloin vain, kuinka lujaa vain ja kaikki mahdolliset fasiliteetit on kunnossa. Eikä onneksi tarvii jakaa kämppää minkään toisen bändin kanssa. Heh... Eivätkä kitaran kielet ruostu kahdessa viikossa käyttökelvottomiksi, kuten vanhan bändini kanssa reenatessa entisessä teurastamossa.

Mitä teet silloin kun et ole bänditouhuissa: 

Pyrin maksimoimaan ajan, jolloin en tee mitään... Ei vaan, oikeasti kuulun Naryanista siihen osaan , jolla on bändin lisäksi myös palkkatyö. Ja tavallaanhan bänditouhut kulkevat aina mukana, kun kyllä niitä miettii mielessään muuallakin kuin reeneissä tai keikoilla.

Kerro itsestäsi jokin mielenkiintoinen yksityiskohta!:

Taidan omistaa suomen suurimman Westone-kokoelman. Merkin kitaroita minulla on kymmenen ja lisäksi yksi Westone-basso.

Kiitos haastattelusta Raino!

Rokkivauva

Omat hääni pidettiin eräänä kesäisenä sunnuntaina 2010. Sunnuntaina (eikä perinteisesti lauantaina) siksi, että Naryan oli perjantaina keikalla Tammerfest goes Viikinsaari-meiningeissä ja halusin päivän rentoutumiseen ennen häitä. Hääpäiväänsä voi kuitenkin suunnitella ja vaihtaa kummasti helpommin kuin laskettua aikaa! =D

Levyn julkkareissa toukokuussa 2013 olleet varmaan huomasivat vielä tavallistakin pyöreämmän pallomahani. Julkkarikeikalla esikoisemme laskettuun aikaan oli vajaa kuukausi. Riskillä mentiin kun keikkaa sovittiin. Ilmassa oli sähköä: levy ei välttämättä ehtisi painosta tai vauva saattaisi ilmoittaa tulostaan! Levy lensi Saksasta painosta takaisin Suomeen keikkaa edeltävänä yönä. Pojat kävivät pikkutunneilla hakemassa ne autolla Nummelasta... ja vauva ilmoittautui vasta kolme viikkoa myöhemmin Jyväskylässä. Onneksi ei päättänyt tulla aiemmin, vaan saatiin bändin esikoislevy pihalle ennen omaa esikoispoikaa. ;)

Vauvaan liittyen oli bändiläisillä muutakin jännitettävää kuin levynjulkkarikeikka. Meille oli sovittu heinäkuinen keikka Laikunlavalle, vanhan kirjastotalon puistoon, vain kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen! Porukalla tuskailtiin, että mitä jos menee yliajalle. Myös näppärä varamies bassoon oli kysyttynä, jostain kumman syystä hän kuitenkin kieltäytyi soittamasta huilua. ;)

Vauva saapui maailmaan onnellisesti viikkoa ennen laskettua aikaa. Jouduin olemaan laitoksella useita päiviä ilman lähtökiireessä hukattua puhelinta, joten facebookkasin hormonihöyryissä- ehkä ei olisi pitänyt! =D Bändin pojat saivat esimakua juuri synnyttäneen naisen mielialanvaihteluista, kun ensin otin kiitollisuudella vastaan vauvaonnittelut. Seuraavien tuntien aikana ehdin käsittää väärin jokseenkin kaikki asiat, mistä bändin viestiketjussa puhuttiin. Ilmaisin mielipiteeni pitkästi ja raivoisasti vain huomatakseni, että oikeasti asian laita olikin aivan toinen... (Tässä vaiheessa voin sanoa, että mitä tulee väärinkäsityksiin, kerta ei suinkaan ollut ensimmäinen. Meidän bändissä on onneksi huumorintajuisia ja pitkäpinnaisia rokkareita! ;)  )

Tarina päättyi onnellisesti: pääsin poikien kanssa soittamaan! Kolmen viikon ikäinen vauvakin pääsi mukaan ikärajattomalle päiväkeikalle, turvallisesti isin valvovien silmien alla köllötellen.

Vauvalla on kuulosuojaimissa Naryanin logo!

kuvat: Anniina Kivistö

Poika sai nimekseen Myrsky. Myrsky on oikea rokkivauva! Laikunlavan keikasta asti hän on kulkenut mukana mitä erikoisemmissa kekkereissä, keikoilla ja treeneissä, ei kuitenkaan koskaan baareissa. Nyt Myrsky on jo kasvanut söpöstä postikorttivauvasta oikeaksi vauhtihirmuksi, joka konttaa menemään ja syö kaiken, mitä edestään löytää, paitsi vauvanruokaa ei tietenkään syö. Viime kerrostalotreeneissä kaveri aluksi tuumasi, että "maistanpa tuosta Laurin kitaraa, siitä saa kuituja." Onneksi Laurilla on niitä monta, niinhän? ;)

Lauantain studiopäivän kuulumiset

Kerroin täällä blogissa, että jännitän kovasti 10.5. lauantain studiopäivää! No, harmikseni päädyin jännittämään sitä kotona; luonto puuttui peliin ja koko perhe vietti viikonlopun pöpön kourissa sohvan pohjalla. Pääsin kuitenkin kurkistamaan päivän tapahtumiin haastattelemalla Lauria.

Missä biisiä äänitetään?
Ylöjärvellä Mikko Marjamäen kotistudiossa.
Osalle Mikko onkin varmaan tuttu omasta Renoise-bändistään.

Mitä studiossa tapahtui? 
Äänitettiin Nonan viulu ja Rainon lead-kitaroita.

Miten kitaroiden ja jousien yhteensovittaminen onnistui?
Onnistui ihan hyvin, mutta kitaroita joutui vielä studiossa hieman sovittamaan jousien kanssa paremmin sopiviksi.

Menikö kaikilla hermo?
Ei. (naurua!)

Millainen fiilis sulla on tähänastisista tuloksista?
Ihan hyvä fiilis. Tässä vaiheessa biisi kuulostaa jo lähes valmiilta.

Tuliks hyvä? 

Toimit usein Naryanin taiteellisena tuottajana.
6 vastaan 1 äänestystilanteessa se yksi usein voittaa, jos se sattuu olemaan taiteilija Kovero. Onko paineita? 
Tietysti haluaa aina saada aikaiseksi tosi hyvää jälkeä. Toki siitä hieman stressiä tulee, mutta uskon todella siihen mitä ollaan tekemässä. On kova luotto näihin uusiin tuleviin biiseihin!


Treeniksellä on käytössä sanonta, että uudet biisit kulkevat Nararaattorin läpi, eli kaikki soittamamme biisit alkavat kuulostamaan meidän bändiltä. 
Saatko bändistäsi sen kuuloisen kuin haluaisit? 
Pääosin ja yleensä. Tietysti bändi kuulostaa myös itseltään, kukin muusikko tuo oman saundinsa mutta mielestäni se vain lisää monipuolisuutta.

Koska biisi on valmis?
Ennen videota!

Entäs musavideo?
Video on tarkoitus julkaista pe 30.5.2014. Se tulee ainakin Youtubeen ja löytyy sen lisäksi varmasti myös meidän netisivuilta sekä muista medioista: facesta, twitteristä ja tietenkin blogista.

Kiitos haastattelusta Lauri!

Studioon!

Hepreaa vai hieroglyyfejä?
Näitä tulikin vahingossa neljä sivua...

Kuten monet teistä tietävätkin, Naryan on kokenut pieniä muodonmuutoksia: Meillä on uusi kosketinsoittaja Tuomas Ilomäki ja uusi rumpali Klas Granqvist! Bändi esittelee heidät teille ilolla ja ylpeydellä, kunhan saadaan kunnon promokuvat otettua. Meille rakkaat Tytti ja Dave ovat täystyöllistettyjä omissa musiikkiprojekteissaan. Niistäkin kuullaan blogissa lisää, kunhan saan taiteilijat haastatteluun! =)

Pitkästä aikaa täysilukuinen bändi juhlii kokonaiseksi tuloaan suunnistamalla studioon. Äänitysvuorossa on tällä kertaa vanha biisi My End Leaf, joka on sovitettu uudelleen. Biisiin on tekeillä musavideo, jonka valmistumista myös bändi odottaa uteliaisuudella. Tällä(kin) kertaa koko tuotanto on Laurin ja Riikosen Matin käsialaa. Pidän teidät ajan tasalla!

Studioon meno on aina jännittävää. Tällä kertaa mukana on tavallista enemmän käsien tärinää aiheuttavia elementtejä. Uusien soittajien osuudet on jo äänitetty ja lopputuloksesta voi olla enemmän kuin ylpeä! Mitäs me vanhat sitten; no, itse tiputin rakkaan K5:ni naamalleen lattialle. EQ potikka vääntyi ja pari alinta kieltä alkoi raskaasti rämisemään. Nyt basso on huollossa ja oma studioaikani on ylihuomenna. Kuka mitään treenejä olis kaivannutkaan? X) Onneksi ollaan valmistauduttu hyvin pitkin talvea. Enemmän kuin soiton sujumista, jännitän uusia saundeja. Kävi ilmi, että myös basson sähkötöissä oli toivomisen varaa. Nyt K5:n alkuperäiset sisuskalut on korvattu uusilla, joiden saundia en tietenkään ole koskaan kuullut!

Eikä siinä vielä kaikki, sanoi ostoskanavan mainosmies. Meidän tietokone on ollut rikki jo pidemmän aikaa. Mäkkihuoltoja on harvassa, joten mieheni Onni on aloittanut oikean tee-se-itse projektin. Lienee selvää, että aikataulu on elänyt hieman... Kuitenkin päädyin siis tekemään My End Leafin nuotit Nonalle käsipelillä tavallisen nuotinkirjoitusohjelmani Sibelius 7:n sijaan. Ajattelin, että pikkujuttu: biisi on kitaravetoinen, eikä jousia juuri käytetä. Nooo, yön pimeinä tunteina sivuja alkoi tupsahdella lisää ja lisää...ja jos vielä jotakin aivan pientä! Jossain levyarvosteluissa meidän bändistä on sanottu, että biisien rakenteet ja pituus venytetään äärimmilleen. Kyllä, täytyy tunnustaa että minimalismi ei ole ainakaan allekirjoittaneen vahvin laji, vaan ennemminkin eeppinen tuho. ;) Saas nähdä kuinka eeppistä tuhoa tulee studiossa, kun yritetään sovittaa yhteen tosi kivoja ja mielenkiintoisia jättiläiskitaroita joita ei missään tapauksessa voi karsia, sekä puolta sinfoniabändillistä jousistoa! Studiopäivä on lauantaina, pitäkää meille peukkuja! =)

Väärin kuultuja biisinsanoja

Onni, Even mies, hoilotti pitkän aikaa levyn mukana, että ”We are the TV!!!” XD Arvaako joku mikä pätkä oli kyseessä? Truth inside; ”World so deceiving”

Sauli, Naryanin ensimmäinen kosketinsoittaja kommentoi pilke silmäkulmassa biisiä “Tears have no name” tyyliin ”Voi lehmäparat.” Me oltiin ihan ”Että mitä?!?” Selitys oli: ”I know the pain of our mistakes” = ”I know the pain of Farmer’s steaks”. XD Ja lisäselvityksenä mainittakoon, että Saulihan siis tosiaan työskenteli tuohon aikaan Prisman hedelmä/vihannes-osaston vastaavana... 

No, entäs laulaja itse sitten? =D Siteeraan tässä biisiä ”Until the end”. Koska blogia saatta lukea joku herkkämielinenkin, lienee tarpeellista sensuroida se, miten fraasin ”pain is all I’ve got” ensimäiset kaksi sanaa voisi kuulla... ”Buddy doesn’t matter” ei ehkä myöskään aivan täysin sovi bändin arvoihin! But it doesn’t matter, vai mitä Ville? X)

                         

Ps. Huomasitteko että postaus oli valmiiksi naurettu? Joka mokan perässä on röhönauruhymiö. XD XD XD

Aivan tavallinen ulkomaankeikka

Olemme sen verran Ylöjärveläinen orkesteri, että Tamperetta kauempana olevia keikkoja sanotaan aina ulkomaankeikoiksi. En muista kuka tavan on aloittanut, mutta epäilen Saulia, Naryanin ensimmäistä kosketinsoittajaa, jonka pipossa luki ”kasvata omat perunasi”.

2010 ja 2011 Naryan teki parikymmentä keikkaa vuodessa. Tahti oli sopiva ja kaikille mieleinen; suunnilleen joka toinen viikonloppu oltiin reissunpäällä.

Eräänä epäonnisena sunnuntaina mulla oli kuitenkin tavallista enemmän koulutöitä rästissä ja tulin ihmetelleeksi mihinkä se kaikki aika oikein menee. Joten tässä se nyt on, hyvät naiset ja herrat! Aivan tavallisen ulkomaankeikan aikataulu vuodelta 2011.

Keikkaa edeltävällä viikolla piti tietenkin soitella porukalla parit treenit, á n.5tuntia. Meidän treenis on Takamaan takana, eli ei ihan naapurissa Tampereen Nekalasta katsottuna. Sinne ei ajeta tunniksi.

         Normaali keikkapäivä (tai no, päivä ja päivä...):

· 11.00 Univelkainen sävellysopiskelija E.Vilpakka herää kiukkuisena herätyskelloon. Ohjelmassa normi aamutoimet leppoisaan tahtiin; suihku, ruokaa ja hiustenlaitto jo vähän iltaa ennakoiden.

· 12.30 omat soittokamat, mekot, meikit, piuhat yms. kasaan ja kassiin.

· 13.00 taiteilija R.Ketola kaartaa pihaan. Lähtö kaupungista henkilöautolla hakemaan keikkabussia ja muusikkojen poimiminen kyytiin.

· 14.00 kamat roudataan treenikseltä bussiin jota peruuttelen sydän kylmänä ahtaassa autotallin pihassa viinimarjapuskia väistellen. Onneksi on bändillinen innokkaita suunnanhuitojia!  =D

· 15.00 lämppäribändin kamat roudataan niitten treenikseltä bussiin

· 15.30-18.00 ajetaan sinne minne ollaan menossa

· 18.00 olisi pitänyt olla perillä

· 18.00-18.30 pyörimistä järeällä keikkabussilla esim Hesan keskustassa perjantairuuhkassa etsimässä baaria ja sitä ovea mille bussi mahtuu/ mistä on lyhin roudata. Viimeistään tämän jälkeen ollaan jokseenkin aina aikataulusta myöhässä.

· 19.00 kamat on roudattu lavalle tunnin myöhässä ja miksaaja säätää kädet hikoillen PA:n kimpussa

· 19.30 eka bändi soundchekkaa mutta tulee ongelmia. Kukaan ei ehdi syömään.

· 20.00 Toisen bändin soundchekin piti loppua, mutta eka bändi chekkaa edelleen.

· 20.30 Väki on jo baarissa ja kaikkia hävettää. Toka bändi pääsee vihdoin lavalle ja kokeilee vaan että kaikista vahvistimista kuuluu joku ääni. Loput hoidetaan ekojen biisien kustannuksella/ aikana. Koska illan pääesiintyjä chekkaa aina ekana, tää on valitettavan usein lämppärien kohtalo.

· Kaikki hajaantuu pieniin porukoihin etsimään ruokaa/rauhallista tilaa missä meikata/laittaa hiukset/vaihtaa vaatteet, kukin omien kiireidensä mukaan. Rauhallista tilaa ei tietenkään ole, mutta toivossa on hyvä elää. Mekko vaihtuu yleensä baarin vessassa. Jos bäkkäri ylipäätään on, siellä ei ole vessaa ja jos on, se on paha. Joskus on ollut niin onnekkaasti aikaa että oon ehtiny Hesalaisen kaverin kanssa kahville baarin naapuriin.

· 22.30 lämppärin piti aloittaa, mutta baari haluaa että odotetaan vielä, koska väki ei ole ryypännyt tarpeeksi voittoa kassaan.

· 23.10 lämppäri aloittaa

· 00.10 pääesiintyjä aloittaa

· 01.40 pääesiintyjä lopettaa ja kaikki tuntevat kuolevansa nestehukkaan. Minä yritän suunnistaa juomaan naistenvessan hanasta ja pojat tiskille, mutta sitten tuleekin encore.

· 02.00 Kaikki ovat läähättäneet itsensä lavalta alas ja hajoilevat kuka missäkin.

· 02.10 Suurin osa pojista dokaa mutta bändien aktiivisimmat kitaristit kantavat jo kamoja autoon aiheuttaen muille syyllisyyttä. Mä lähden vaihtamaan mekkoa roudausvaatteisiin.

· 02.50 Kamat on autossa, ryyppävät pojat ovat pakotettuina kantaneet pari pientä salkkua ja myyneet muka kiireisinä levyjä. Ne aktiiviset kitarasankarit alkavat juomaan. Baarissa siis yhdet pikaiset, ja

· 03.00 Bussin kokka kohti kotia. Minä ajan. Takapenkki humaltuu pussikaljasta. Vieressäni istuu bändiin kuuluva oppisopimusroudari joka ei jaksa juoda, koska harrastaa kukkaisfilosofisempia keinoja. Hän kertoo paluumatkalla uuden luvun elämäntarinastaan.

· 03.10 Takapenkillä on viisi erilaista mielipidettä siitä, missäpäin on Mannerheiminkatu. Minulla ei ole yhtäkään, joten jumitamme keskelle risteystä. Maija lipuu hitaasti viereen, ja tiedustelee, että mikäs meillä on tilanne. Kuin taikaiskusta takapenkki hiljenee kolmeksikymmeneksi sekunniksi, ja saan kysellä rauhassa reittiohjeita. Pahaksi onneksi Mansku olisi näkynyt oikealla...

· 03.30-05.30 ainakin kaksi kusitaukoa metsänlaidalla ja yksi 24h huoltiskalla

· 5.30 kännisimpien muusikkojen tiputtelu kotiovilleen. Ajaminen kävelykykyisten kanssa treenikselle ja auton purku.

· 6.30 kokka kohti kaupunkia.

· 07.10 ajan bussilla Tammelan torin ohi ja näen kuinka mummot nauttivat kesäaamun kahvistaan ja vastapaistetuista letuista. Tiputan roudauksessa mukana olleet kotiin.

· 07.30 olen itse kotona ja parkkeeraan bussin omaan pihaan. Se on monesti siinä vaiheessa jo aika vaikeaa.

· 08.00 olen käynyt suihkussa ja nukahdan puolisoni viereen.

· 13.30 herään kiukkuisena herätyskelloon.

· 14.30 olen sen lämppäribändin treeniksellä taiteilija R.Ketolan kanssa ja he purkavat kamansa. Tai no, paikalle vaivautunut kaksi viidesosaa heidän bändistään purki heidän kamansa. ;) He eivät mahtuneet bussiin, joten olivat yöllä henkilöautolla jossain ihan muualla siihen aikaan kun olisi voinut purkaa.

· 15.30 Vuokrabussi ajetaan palautukseen.

· 16.30 taiteilija R.Ketola pudottaa mut henkilöautolla kotiin, vihdoin.

· Loppuilta kuluu harkitessa, pitäiskö ottaa päiväunet niin että jaksais tehdä jotain vai saako sitten unta yöllä. Kompromissiratkaisuna jäljellä olevat tunnit koomataan puolison kainalossa leffoja katsellen. Sinne se pari päivää sitten katosikin. Ihan jees.

Naryan

Naryan on melankolista,  melodista ja ehkä hieman taiteellistakin rokkia soittava suomalainen yhtye. Olemme keikkailleet aktiivisesti vuodesta 2009. Esikoislevymme julkaisimme toukokuussa 2013. Nämä ja paljon muuta mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa löydät kotisivuiltamme, www.naryanband.com. Tämä blogi sen sijaan, tämä on omistettu turhuuksille! Tervetuloa kurkistamaan verhon taakse, bäkkäreiden tussilla koristeltuun maailmaan. =)

Blogia kirjoittaa Naryanin basisti, Eve, aina silloin kun lapsenhoidolta ennättää. Mukaan saattaa eksyä myös vähemmän rock-uskottavia sävyjä. ;) Vaikka kirjoitankin pääasiassa bändistämme, varoitan tässä vaiheessa, että mahdolliset sarkastiset kommenttini ovat aivan ikiomiani, eivätkä välttämättä edusta bändimme rakkaudella vaalimaa pikimustaa linjaa. Toisaalta, olenhan tunnetusti tyyni kuin meri talvella, joten kitarasankarit voivat rauhassa kuivata hikikarpalot pipojensa alta. Tässä blogissa pikimustaa on vain huumori.