keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Bändiesittely: Eveliina

Bändiesittelyt jatkuu. Tälläkertaa vuorossa - tadadadaatadaa! - minä!


Ja tässä taas muutama huomionarvoinen yksityiskohta:

  • Hiukset: Pyrkimys valkoiseen, mutta basistin suureksi harmiksi blondiin päädytään. Välissä oli omanväristen hiusten hippikausi.Se oli täysin ja kokonaan seurausta puoliso-Onnin voimakkaasta kannustuksesta luonnollisuuteen... No, kukat kuihtui, rakkaus jäi ja tuli todettua, että retroilu ei ole mun juttu. ;)
  • Pikkuhiljaa pyöristyvät ja pyöristyvät posket. Olen ehkä koko Tampereen vähiten rokkarin näköinen rokkari!
  • Musta villatakki. Omistan näitä kolme, joten se ei ole aina se sama takki. Arkeen ja keikalle niitä valitaan reikäisyysjärjestyksesä. ;)
  • Viisikielinen basso K5 jonka piti olla hyvä -ja onkin!- mutta yleensä siitä on aina jotain pikkuisen rempsallaan. Ikuinen korjausprojekti! Onneksi sitä varten on taitavia ihmisiä.
  • Rakas pikku jarru. Myrsky 6/13 haluaisi päästä mukaan kaikkeen mitä äitikin tekee. Se onnistuu vaihtelevalla menestyksellä.


Mielestäni tää on ehkä pähein rokkikuva
mitä musta on otettu! =) 
Tampereen Yo-talo, 2010














Nimi: Eveliina Sydänlähde
Synttärit: 4.3.-85
Instrumentti Naryanissa: Basso, huilu, taustalaulu

Soitatko muita soittimia?: 
Vähän. Pianoa soitan sen verran, että sitä on livahtanut jopa Naryanin täyspitkälle! Kaikenlaisia kansanmusiikkisoittimia, kuten tinapillejä, panhuilua ja matalia puunokkiksia on tullut soiteltua lukioikäisenä. Silloin oli kova kansanmusiikkibuumi, Kaustisilla tuli käytyä parina kesänä soittelemassa irkkumusaa ja sensellaista. Kitaraa en soita, muuten kuin joskus leirinuotiolla. Lisäksi olen soittanut nuorempana fagottia!

Mitä muuta teet bändissä?:
Kirjoittelen jousisovitukset, blogin ja vien kaikkien hermot taukoamatomalla höpötyksellä.
Miksi ihmeessä?:
Ennen se (höpötys) oli Daven homma, mutta nyt kun hän on siirtynyt letkeämmän musiikin pariin, someone’s gotta do the job! Jousisovitusten kirjoitteluun saattaa vaikuttaa pahanlaatuinen musiikkinörttiys: mulla on klassisen musiikin säveltäjän koulutus.

Mikä saa sinut raahautumaan Sorvajärven pusikoihin viikko toisensa jälkeen?
No, sitä tässä on tullut itsekin mietittyä. Tuolla Keuruun pusikoissa kun hoitaa pikkupoikaa ja viettää aikansa pääasiassa muiden mammojen kanssa hiekkalaatikon laidalla istuskellen, kulttuuriero on melkoinen. Onneksi junassa on toista tuntia aikaa muistutella itseään, että muutakin elämää on olemassa. Ainut mikä pysyy on pusikko: metsästä tullaan ja metsään mennään, joskin Tampereen rautatieaseman kautta. ;)

/// No ei, ihan vakavasti ottaen, kyllä tää musiikki on sellaista, mitä ihan vilpittömästi haluan tehdä. Paljon vaikuttaa myös loistavan mukava bändiporukka!

Parasta keikkailussa?: 
Yleisö. Biiseissä on paljon omia, suuriakin tunteita. Aivan mahtava fiilis huomata, että joku pystyy samaistumaan niihin.

Mitä teet silloin kun et ole bänditouhuissa?:
Paiskon kissoja ikkunasta pihalle. Nyt kun on kesä, niillä on tapana hypätä pöydälle kerjäämään ulospääsyä. Todella raivostuttavaa!!! Onneksi naapurustossa jokseenkin kaikkien kissat ulkoilee, joten helpointa on vaan avata pöydän päällä oleva tuuletusikkuna ja sanoa heippa hetkeksi!

Kerro itsestäsi jokin mielenkiintoinen yksityiskohta!: 

Olen hypännyt kaksi kertaa elämässäni laskuvarjolla, enkä mitään tandemhyppyjä, vaan ihan ite! Kaikki aina kysyy, että oliko pelottavaa. Aloittelijoiden hypyissä on tosi hyvät turvasysteemit. Ihan oikeasti eniten jännitti se pääsenkö perille lentokentälle äitin (jo kuopatulla) rämisevällä ladalla. Tietty hieman villiä oli sekin, että kerhon kone oli just sen kesän huollossa. Varakone oli niin pieni että sieltä ei voinut hypätä! Piti mennä astinlaudan kautta roikkumaan siiven alla olevasta puomista niinku joku James Bond- ja sitten vaan päästää irti! Eipä siinä paljon vaihtoehtoja jäänytkään, kun ilmavirta oli niin hirveä. Aloittelijoita heitetään kilometristä. Itse leijaileminen oli tosi miellyttävää, ihan kuin purjehtimista! Ekassa alastulossani loppujarrutus tosin vähän epäonnistui, taisin tulla tantereeseen aika paljon reippaammalla nopeudella kuin teininä mopolla pensasaitaan...ei siitä sen enempää! ;) Sen verran hengissä selvisin, että halusin hypätä uudestaan parin viikon päästä. Suosittelen kaikille, joita Särkänniemi jo kyllästyttää. 

KIITOS!!! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti